Varaudu huijauksiin
Pankin asiantuntijat varoittavat yhä kehittyvistä huijauskeinoista.
POP Pankki Pohjanmaan riskienhallintajohtaja Anna-Maija Broo on nähnyt huijausten kirjoa jo vuosikymmenten ajan. Rikollisuus ei ole uusi ilmiö, mutta verkkoon ja puhelimiin siirtyneet huijausyritykset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viime vuosikymmenen puolivälistä lähtien.
─ Tietoverkkoihin liittyvä huijaaminen on suhteellisen uusi ilmiö, ja vuoden 2015 jälkeen ne ovat lisääntyneet selvästi. Yhä useampi suomalainen on joutunut huijauksen kohteeksi, eivät vain pankkiasioissa, vaan monenlaisissa tilanteissa, Broo toteaa.
POP Pankin talouden asiantuntija Kirsi Kangas vahvistaa, että ilmiö näkyy hänen työssään viikoittain.
─ Joku asiakas ottaa yhteyttä, että on tullut outo soitto. Yleisin on se, että väitetään pankkitililtä olevan lähtemässä rahaa ja tarjotaan mahdollisuutta perua tapahtuma painamalla numeronäppäintä.
Puheluhuijauksista kalasteluun
Soittojen takaa löytyy usein järjestelmällisiä kampanjoita, joissa kohteena ovat yhtä lailla yritykset kuin yksityishenkilöt. Kielen taso on parantunut, ja toisinaan huijari vaikuttaa olevan aito suomalainen henkilö.
─ Itselläni oli käsitys, että puhelimessa oli suomea puhuva nainen ilman korostusta. On vaikea erottaa, onko kyse aidosta henkilöstä vai jopa tekoälystä, Kangas pohtii.
Viime aikojen yleisin huijaus on kuitenkin niin sanottu kalasteluhuijaus. Siinä asiakas ohjataan valeverkkosivulle, joka näyttää aidolta pankin tai viranomaisen sivulta.
─ Se on kaikkein vaarallisin tapa, koska sitä ei itse välttämättä tiedosta. Kun syöttää tunnuksiaan väärälle sivustolle, huijari saa ne haltuunsa. Tilastojen mukaan se on sekä euromääräisesti että kappalemääräisesti yleisin huijaus tällä hetkellä, Broo painottaa.
Kangas täydentää, että myös tekstiviestien avulla tehdyt huijaukset ovat yleistyneet.
─ On tullut viestejä, jotka näyttävät kuuluvan aiempaan viestiketjuun. Se tekee niistä erityisen uskottavia.
Myös linkkejä tarjotaan pankkitunnusten päivittämiseen.
─ Pankit eivät koskaan lähetä linkkejä tekstiviesteissä tai sähköposteissa. Meillä POP Pankissa saat henkilökohtaisesti asiantuntijan varmasti kiinni puhelimella, joten soittaminen todella maksaa vaivan, Broo muistuttaa.
Neuvoja tunnistamiseen
Asiantuntijoiden mukaan ainoa varma keino suojautua on käyttää aina vain tuttuja ja itse tallennettuja verkkosivujen kirjautumislinkkejä.
─ On tärkeää, että verkkopankin osoite on valmiiksi tallennettuna kirjanmerkkeihin. Hakukoneen kautta voi vahingossa ajautua huijaussivustolle, Broo alleviivaa.
Lisäksi mobiilivarmenne ja vahva tunnistautuminen ovat tehokas suoja. Yrityksille puolestaan suositellaan kaksinkertaista varmistusta maksumääräyksissä.

─ Jos saat esimerkiksi toimitusjohtajalta viestin, jossa pyydetään maksamaan iso summa, varmista aina toisella tavalla, vaikka soittamalla. Sähköpostin lähettäjäosoite voi näyttää aidolta, vaikka se ei ole sitä, Kangas korostaa.
Kyse on jatkuvasta kilpajuoksusta. Kun yksi huijaustapa saadaan torjuttua, rikolliset kehittävät seuraavan. Siksi pankkien, viranomaisten ja asiakkaiden välinen tiedonvaihto on elintärkeää.
─ Meillä on velvollisuus tiedottaa heti eteenpäin, jos huijausviestejä tai -sivustoja ilmenee. Vain niin niitä voidaan saada poistettua. Turvallisuus on jatkuvaa yhteistyötä, Broo kiteyttää.
Näin vältät huijaukset
1. Älä luovuta pankkitunnuksiasi kenellekään toiselle. Pankkitunnukset ovat henkilökohtaiset. Niitä ei pidä luovuttaa esim. omille lapsille, puolisolle tai sisaruksille.
2. Käytä vain kirjanmerkkejä. Kirjaudu verkkopankkiin ja muille sinulle tärkeille sivuille aina omien kirjanmerkkien kautta. Älä koskaan hakukoneen tuloksista!
3. Älä klikkaa linkkejä viesteissä. Pankit ja viranomaiset eivät koskaan lähetä linkkejä tekstiviesteissä tai sähköposteissa.
4. Luota vaistoon ja kysy apua. Jos jokin tuntuu oudolta, älä toimi heti. Ota yhteys pankkiin tai poliisiin ennen kuin klikkaat tai maksat mitään.
5. Tarkista aina maksupyynnöt. Jos saat maksuohjeen tai laskun, varmista sen aitous esimerkiksi soittamalla lähettäjälle.
