Hyppää sisältöön

Kuinka lapsi tai nuori säästää?

Moni vanhempi pohtii, koska jälkikasvulle voi alkaa puhua säästämisestä ja oman talouden hoitamisesta. Vastaus on yksinkertainen.

 

Pirkko Huttu 480x600px nettikuva-1
POP Pankki Lanneveden palveluneuvoja Pirkko Hutun mielestä raha-asioista kannattaa alkaa jutella hyvissä ajoin. ”Heti, kun lapsen ymmärrys riittää ajattelemaan säästämistä. Omille lapsilleni olen puhunut talousasioista pienestä pitäen. Samalla tavalla minua on aikoinaan opetettu kotona.”

 

Huttu naurahtaa, että hänen aikanaan laitettiin säästöpossuun rahaa ja vietiin possu pankkiin tyhjennettäväksi. Hutun perheessä lapsilla on omat rahastosalkut, joihin on kuukausittaiset rahastosäästösopimukset.

Hutun taloudessa teinit ovat kiinnostuneita taloudesta. Koulussakin saisi heidän mielestään opettaa enemmän aihetta. ”Toiseksi nuorin täytti juuri 18 vuotta. Hän avasi asp-tilin ja miettii, kuinka paljon asuntolainasta täytyy maksaa korkoa.”

On hyvä muistaa, että teinitkin ovat vielä lapsia. Lapsia kiinnostaa ”hupuloida”, kuten Huttu sanoo. Joskus he tekevät huonoja päätöksiä ja harmittelevat ostoksiaan, se kuuluu ikään.” Mutta kantapään kautta tulee hyviä opetuksia.

Oman puskurin kerryttämisestä tulee toisenlaista iloa ja turvaa tulevaisuuteen kuin hetken mielijohteen toteuttamisesta. Huttua ilahduttaa, että omat teinit ovat oppineet säästämään isompiinkin asioihin.

Kesätyötienestit voi olla konkreettinen tapa nuorelle miettiä rahankäyttöä

Kun teini pääsee kesätöihin, rahaa tulee enemmän normaaliin verrattuna. Siitä jää säästöjä, koska omia varoja ei yleensä tarvitse käyttää elämiseen. Huttu ehdottaa kesäansioiden jakamista kahteentoista kuukausiosaan. Siitä ei vielä tarvitse rakentaa exceliä, kunhan ajatus pysyy mielessä. Teinit voivat itse huomata, että aina ei edes ole pakko käyttää kuukausiosaa, vaan sen voi säästää.

”Sanon usein, että säästäminen on kuin pyöräretki: mennään ylä- ja alamäkiä, vauhti kiihtyy ja hiljenee. Kumikin voi puhjeta matkalla, mutta huipulla on aina valoisat näkymät”, Huttu kuvailee.

Vaihtoehtoja isovanhemmille ja läheisille lapsille säästämiseen

Isovanhemmille ja muille lasten läheisille, jotka haluavat osallistua lasten tai lastenlasten säästöihin, Huttu suosittelee säästövakuutusta. POP Tuottovakuutus on vaivaton käyttää, koska siihen ei tarvitse hakea vanhemmilta tai vastaavilta suostumuksia esimerkiksi lapselle säästämiseen.

Vakuutus otetaan säästäjän nimiin, edunsaajien ei tarvitse edes tietää vakuutuksen olemassaolosta. Vakuutuksessa on edunsaajaksi määritelty lapsi tai lapsenlapsi. Vakuutuksen päättyessä tai kuolemantapauksessa säästöt ohjautuvat suoraan edunsaajalle. Säästövakuutuksella voi myös ohjata varoja yli sukupolvien perintöverohyötyä ajatellen.

Teksti: Sirkku Saariaho
Artikkeli on julkaistu myös POP Pankin Koivunlehti-asiakaslehdessä 2/2023

 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä