Hyppää sisältöön
Anssi Salminen ja Jenna Yli-Ketola

Asiakasvastaavat Jenna ja Anssi tekevät arvojensa mukaista työtä – uutena aluevaltauksena podcastin juontaminen

Jenna Yli-Ketola ja Anssi Salminen työskentelevät molemmat asiakasvastaavina POP Pankki Kurikassa. He ovat kokeneet töissään tärkeäksi sen, että oppimista ja itsensä kehittämistä tuetaan vahvasti. Viimeisin oppimiskokemus syntyi POP Pankin uuden podcastin äärellä – he ovat sen juontajia.

Asiakasvastaavan työssä ei toista samanlaista päivää tulee vastaan, kertovat Jenna Yli-Ketola ja Anssi Salminen toisiaan kompaten. Heidän päivänsä koostuvat pääosin asiakastapaamisista niin rahoitukseen, säästämiseen ja sijoittamiseen kuin päivittäisasiointiin liittyen, erilaisista selvittelytöistä sekä pankin sisäisistä palavereista. Kysyessä, mikä on parasta heidän työssään, Jenna ja Anssi huudahtavat yhteen ääneen: ”Asiakkaat!”

”Kaikilla asiakkailla on omat yksilölliset tilanteensa, joita myös hoidamme yksilöllisesti. Parasta on se, kun saa kohdata asiakkaita henkilökohtaisesti ja auttaa ja olla mukana heidän isoissakin elämänmuutoksissaan”, jatkaa Anssi.

”Ja kun meille on nimetty omat asiakkaat asiakasvastaavakonseptin mukaisesti, niin se mahdollistaa oikeasti henkilökohtaisen palvelun sekä sen, että meihin on helppo olla yhteydessä. Myös asiakkaista huomaa, että he arvostavat, että heillä on oma yhteyshenkilönsä. Tuntuu, että POP Pankin toiminta vastaa omia arvoja”, kertoo Jenna.

Asiakastyön ja siinä onnistumisten lisäksi Jenna ja Anssi ovat kokeneet motivoivaksi sen, että POP Pankissa tuetaan oman asiantuntemuksen kehittämistä. He ovat molemmat suorittaneet sijoituspalvelututkinnon POP Pankissa työskennellessään, ja Jenna on parhaillaan suorittamassa LKV-tutkintoa, jolla saa laillistetun kiinteistönvälittäjän nimikkeen.

Anssi kiittelee myös hyvistä vaikutusmahdollisuuksista.

”Täällä saa olla täysin oma itsensä, oman äänensä saa kuuluviin ja on sellainen olo, että minua kuunnellaan ja voin vaikuttaa asioihin.”

DSC_3289 (2)Anssi Salminen ja Jenna Yli-Ketola.

Uuden opettelua podcast-juontajina

Yksi esimerkki omista mahdollisuuksista vaikuttaa on Jennan ja Anssin pääsy POP Pankin uuden podcastin, POPcastin, juontajiksi. Jenna ja Anssi ilmaisivat kiinnostuksensa podcastin juontajiksi, ja ideasta innostuttiin sen verran, että pian podcastia pääsee kuuntelemaan esimerkiksi Spotifysta.

POPcastin tarkoituksena on keskustella talousaiheista ymmärrettävästi ja helposti lähestyttävällä tavalla. Ensimmäisten jaksojen aiheita ovat verkkokauppahuijaukset, säästämisen aloittaminen ja ASP-säästäminen.

”Toivon, että ihmiset oppisivat uutta talousasioista kuunnellessaan POPcastia, ja että jaksot herättäisivät myös keskustelua”, sanoo Anssi.

”Toivottavasti jaksoja kuuntelemalla saisi myös lisää varmuutta pankki- ja talousasioihin. Vaikka jostain asiasta ei niin tietäisikään, se ei tarkoita, että se olisi vaikeaa. Esimerkiksi säästämisen ja sijoittamisen aloittaminen sekä siihen liittyvä termistö voi tuntua monelle vaikealta, mutta ei sekään lopulta ydinfysiikkaa ole”, tuumii Jenna.

Anssi oli jo ennen POP Pankin podcast-jaksojen nauhoituksia haaveillut oman podcastin pitämisestä. Hän oli saanut kipinän tradenomin tutkintoa tehdessään, kun hän oli suorittanut koulutehtävän podcastin muodossa. Jenna kertoo podcast-juontajaksi lähtemisen olleen hänelle oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista ja itsensä haastamista.

”Nauhoitukset tuntuivat alkuun tosi jännittäviltä, mutta lopulta ihan omalta jutulta ja luontevalta. On ollut tosi hyvä fiilis tehdä tätä podcastia ja nauruakin on riittänyt!” kertoo Jenna.

”Kaikkea pitää uskaltaa kokeilla! Ja otamme mielellään vastaan palautetta jaksoista ja toiveita tulevaisuuden jaksoaiheista”, sanoo Anssi.

POPcastin jaksot ovat kuunneltavissa Spotifyssa ja Apple Podcasts -palvelussa. Palautetta jaksoista voi lähettää POP Pankin sosiaalisen median kanavissa tai osoitteeseen popmavi@poppankki.fi.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä