Hyppää sisältöön
Viihtyisä puutalokortteli mukulakivikatuineen

Hyödynnä maksukortin edut lomasuunnittelussa

Kesälomakauden kynnyksellä monet meistä suunnittelevat tulevaa matkaa tai hankintoja mökkirantaan. Maksukortti on oiva lomakumppani, sillä kortteihin sisältyy paljon käteviä ominaisuuksia, joista voi olla rutkasti hyötyä myös myöhemmin.

 

1. Maksa matka kortilla ja saat kaupan päälle verkko-ostosuojan 

Matkojen ostaminen verkosta on nykyisin todella suosittua. Omatoimi- ja pakettimatkat kannattaa maksaa kortilla, sillä kortin Credit-toiminnolla maksettu ostos saa automaattisesti verkko-ostosuojan. Mikäli esimerkiksi matkan toimittamisessa ilmenee ongelmia, voit asiakkaana aina reklamoida kortin myöntäneelle pankillesi.

Pankki käsittelee reklamaation yksilöllisesti kansallisia lakeja, käytäntöjä ja korttiehtoja noudattaen. Myös esimerkiksi lentoyhtiön konkurssitilanteessa luottoyhtiö korvaa toteutumattoman matkan, mikäli lentoliput on ostettu luottokortilla.

2. Matkavakuutus maksukortin kautta

Useisiin luottokortteihin sisältyy kattava matkavakuus, joka voi parhaimmillaan kattaa koko perheen vakuutustarpeen. Matkavakuutus tulee voimaan vain, kun matka on maksettu kyseisellä luottokortilla. Useimpien korttien matkavakuutuksiin sisältyvät myös matkatavarat. Selvää säätöä siis!

3. Rahat takaisin pieleen menneestä kaupasta ja rikkoutuneesta tavarasta

Luottokortti tuo turvaa pieleen menneiden ostosten varalta, sillä luottoyhtiö korvaa viallisen hankinnan. Luottokortti auttaa myös tilanteessa, jossa esimerkiksi verkkokaupasta hankittu tuote ei saavu perille myyjäyrityksen konkurssin vuoksi. Useimpiin luottokortteihin sisältyy lisäksi vakuutus, joka korvaa hajonneen tai varastetun tuotteen usein vielä kuukausia ostopäivän jälkeenkin. 
 

Vertaile ja tilaa nyt oma POP Pankin maksukortti>>

 

4. Liukumavaraa lomakulujen tai mökkiremontin maksuun

Hyödynnä Credit-korttisi koroton ja kuluton maksuaika, jolloin saat jokaiselle ostollesi keskimäärin 40 päivää korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Maksuajan jälkeen voit itse päättää, lyhennätkö koko velan kerralla pois vai hyödynnätkö maksullista ja korollista luotto-ominaisuutta itse valitsemasi minimilyhennysprosentin mukaan. Jos valitsemasi minimilyhennysprosentti on 10, lyhennät kokonaisvelkaa vähintään 10 % avoimen saldon määrästä. Luotolle jäävästä summasta maksat tilinhoitomaksun sekä luottokoron, joka veloitetaan seuraavalla Visa-laskullasi.  

POP Pankin Visa-korttituotteet, Visa Debit ja Visa Credit, toimivat ulkomailla maksaessa kuten kotimaassakin. Tarpeen vaatiessa käteistä voi nostaa matkan aikana erittäin kattavasta Visa-automaattien verkostosta.  Muistathan, että yhdistelmäkorteissa kortin Credit-numero on kortin etupuolella ja Debit-numero kortin kääntöpuolella vasemmassa alakulmassa. Molemmilla korttinumeroilla voi maksaa esimerkiksi verkko-ostoja.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä