Hyppää sisältöön
Niemisten tytär Marjo (vas.) sekä Puutarha Rauno Niemisen perustajat Tuula ja Rauno Nieminen

Näin onnistut yrittäjänä – kokeneet yrittäjät kertovat 5 parasta vinkkiään

Kuinka menestyä yrittäjänä? Puutarha Rauno Niemisen yrittäjät Tuula ja Rauno Nieminen osaavat kertoa. He ovat olleet yrittäjiä 40 vuotta. Lue tästä yrittäjäkonkareiden viisi parasta vinkkiä onnistuneeseen yritystoimintaan.

Vinkki 1: Suhtaudu työhösi intohimoisesti

Tuula Nieminen ja Rauno Nieminen ovat alun perin puutarhureita. Yritys sai alkunsa rakkaudesta kasveihin.

”Puutarha on meille elämäntapa. Asumme sen pihapiirissä, ja kasvihuoneemme näkyvät kotoa. Jatkamme tätä työtä edelleen, vaikka voisimme iän puolesta olla jo eläkkeellä”, Tuula Nieminen sanoo.

Jotta yrittäjänä menestyisi, on oltava aidosti kiinnostunut alastaan. Yrittäjänä joutuu usein tekemään paljon töitä ja pitkää päivää, mutta intohimo työhön auttaa jaksamaan.

Niemisten tytär Marjo (vas.) sekä Puutarha Rauno Niemisen perustajat Tuula ja Rauno Nieminen
Puutarha Rauno Nieminen on Tuula ja Rauno Niemisen perustama yritys. Puutarhalla on töissä myös tytär Marjo.

Vinkki 2: Hanki paljon tietoa

Niemisten oppi yrittäjyydestä on tullut kokemuksen kautta. Vuosien varrella on kokeiltu erilaisia asioita, ja tieto on karttunut.

”Me ryhdyimme vain kasvattamaan kukkia 1980-luvulla, ja puutarha kasvoi pikkuhiljaa. Nykyään moni aloittaa heti isosti. Silloin pitää tietää yrittäjyydestä paljon.”

Yrittäjä tarvitsee tietoa sekä omasta alastaan että yrittämisestä yleensäkin. Yrittäjän pitää osata hakea esimerkiksi rahoitusta, ymmärtää verotusta ja selvitä byrokratiasta.

”Neuvoisin käymään yrittäjäkoulutuksen, jos suunnittelee yrityksen perustamista.”

”Yrittäjyys on hienoa, muttei sovi kaikille.”

Vinkki 3: Ota myönteinen asenne

Pitkä taival yrittäjinä on opettanut Niemisiä nauttimaan onnistumisista ja ajattelemaan positiivisesti. Myönteinen asenne auttaa kestämään työhön joskus liittyvää epä¬varmuutta ja vaikeuksia.

”Aina, kun jokin asia onnistuu, se tuo hyvänolon tunnetta. Myös asiakkaat tekevät iloiseksi.”

Puutarha on menestynyt niin hyvin, että Niemisillä on ympäri vuoden kuudesta seitsemään työntekijää. Viime aikojen isoihin onnistumisiin kuuluu valinta kukkien valtakunnalliseksi laatuottajaksi.

”Se oli meille hieno tunnustus vuosien työstä.”

Vinkki 4: Luota tulevaan

”Yrittäjyys on hienoa, muttei sovi kaikille”, Tuula Nieminen sanoo.

Yrittäjänä tarvitaan pitkää pinnaa ja hyviä hermoja. Pää on pidettävä kylmänä, jos puutarhasta tulee pakkasyönä lämpötilahälytys tai myynti hiljenee hetkeksi pandemian vuoksi.

Aika on opettanut, että vaikeudet eivät ole pysyviä, vaan jonain päivänä on taas kysyntää. Jos suinkin pärjää, ei pidä luovuttaa.

”Kannattaa suhtautua luottavaisesti tulevaan ja yrittää keksiä ratkaisuja. Paikoilleen ei pidä jäädä.”

Vinkki 5: Etsi hyvät kumppanit

Yritystoiminnan kasvattaminen vaatii usein investointeja: tarvitaan uusia viljelylajikkeita, kasvihuoneita tai koneita. Investointeihin taas pitää hakea yleensä lainaa, joten hyvä suhde pankkiin on yrittäjälle tärkeä.

”Olemme olleet pitkään Honkajoen POP Pankin asiakkaita ja saaneet sieltä neuvoja, tietoja ja lainaa. Siitä on ollut yrittäjyydessä iso apu.”

Puutarha Rauno Nieminen

  • Perustettu vuonna 1980. Sijaitsee Honkajoella, Kankaanpäässä.
  • Yrittäjäpariskunta Tuula ja Rauno Nieminen. Myös tytär Marjo työskentelee puutarhalla.
  • Työntekijöitä ympäri vuoden 6–7, kesällä 40–50.
  • Tuottaa kesä- ja joulu¬kukkia sekä esimerkiksi mansikoita ja parsakaalia.
  • Kasvihuoneita 6 000 neliötä ja viljelysmaata 40 hehtaaria.
  • Vuonna 2020 Kotimaiset kasvikset valitsi puutarhan kukkien valtakunnalliseksi laatutuottajaksi.

Teksti: Anna Kauhala Kuva: Puutarha Rauno Nieminen

POP Koivunlehti 1/2021

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä