Hyppää sisältöön

Blogi

Artikkeleita aiheesta ### Koivunlehti

Kaikki artikkelit
  • Pankkiasiat hoituvat POP Verkkohetki -etätapaamisessa

    POP Verkkohetki on tietokoneella tai mobiililaitteella järjestettävä etävideotapaaminen asiakkaan ja pankin asiantuntijan välillä. Siihen liitytään tunnistautumalla vahvasti omilla pankkitunnuksilla, joten kanava on turvallinen ja pankkisalaisista asioista voidaan puhua luotettavasti.

  • Muutos on mahdollisuus

    Pankkiliiketoimintaa ovat leimanneet viime aikoina voimakkaat muutokset, kun digitaalisuuden, sääntelyn ja kansainvälistymisen haasteet ovat heijastuneet arjen asiointiin. Enää pankki ei tarjoa vain esimerkiksi asuntolainoja vaan palvelukokonaisuuksia, joissa voi olla mukana myös uusia finanssialan kumppaneita.

  • Sari Havasin mielestä on hyvä, että huomaamme, kuinka arvokas toinen ihminen on. Jaksamisessa ihmisten läheisyys korostuu.

    Sari Havas - Hyvän energian sanansaattaja

    Kevään koronatilanteen takia näyttelijä Sari Havas joutui vetämään ison ruksin esitysten ja koulutusten kohdalle peruuntumisen merkiksi. Pätkätyöt ja tulojen epäsäännöllisyys ovat kuitenkin tuttuja freelancerille. — En ole vielä kovin huolissani, koska minulla on puskuria säästössä vaikeiden aikojen varalle.

  • Jyrki Tsutsusta kutsutaan kulttuurikokiksi ja villiyrittikokiksi. Hän itse toteaa olevansa hämmentäjä. Freelancer-kokki tienaa ruokarahat elämyksellisistä projekteista, joissa metsän henki maistuu lautasella.

    Hämmentävä kulttuurikokki Tsutsunen

    Jyrki Tsutsusta kutsutaan kulttuurikokiksi ja villiyrittikokiksi. Hän itse toteaa olevansa hämmentäjä. Freelancer-kokki tienaa ruokarahat elämyksellisistä projekteista, joissa metsän henki maistuu lautasella.

  • Enemmän kuin kilohinta

    Suomalaisen ruuan laatukirjan tekijät haluavat tuoda ruokakeskusteluun uusia näkökulmia, omintakeisia makuja ja elämyksiä sekä vahvan ympäristön monimuotoisuuden arvostamisen. Ruoka on heidän mielestään enemmän kuin kilohinta tai kylmäketju.

  • Luita, puita ja lusikoita kutkuttelee kaikkia aisteja

    On pimeä tammikuinen perjantai. Odotan side silmillä, että minut johdatetaan hämärään saliin. Suussa maistuu havumetsä. Jostain suljettujen ovien takaa kuuluu eteeristä helinää. Luvassa on erikoinen ateria.

  • Anne Mattilan muutoksen ja kasvun tarina

    Anne Mattila sai rohkeutta löytää itsensä Anne Mattila haluaa koskettaa ihmisten sisintä lauluillaan ja maalauksillaan. Annen taidekahvilassa näihin yhdistyvät herkät runot, luonto ja hirsiseinien vahvuus. Hänelle itselleen taidekahvilan rakentaminen on ollut muutoksen ja uudistumisen kehitystarina. – Sain rohkeutta löytää oman itseni.

  • Mitäs niistä menneistä

    Menneet sata vuotta ovat tarjonneet Sylvi Heinille paitsi elämän ylä- ja alamäkiä myös näköalan Suomea mullistaneisiin tapahtumiin. Tärkein oppi on hänen mielestään kuitenkin taito olla murehtimatta menneitä ja jatkaa eteenpäin.

  • Elokuvantekijä suurella sydämellä

    Syyskuussa ensi-iltansa saavan Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan ohjaaja Tiina Lymi tekee elokuvia yhteisön voimasta. Komediaa tehdessä on aina oltava sydän mukana, hän toteaa.

  • Robinilla on unelmien kesä edessä

    Robin Packalén rakastaa vauhtia. Mitä hurjempi laite, sitä siistimpää. Päivä tivolissa pikkusiskon kanssa jää pop-tähdelle juuri nyt vain unelmaksi, mutta moni muu haave on jo tullut todeksi.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä