Huijausten määrä on kasvussa vuoden 2026 ensitilastojen perusteella
Finanssiala ry:n mukaan huijausyritysten määrä kasvoi selvästi vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla. Tammi-kesäkuussa 2026 pankit tilastoivat yhteensä 20 000 huijausyritystä, joista 6 000 oli toteutunutta ja 14 000 torjuttua huijausta. Viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla toteutuneita oli 3 700 ja torjuttuja
9 900 eli yhteismäärällisesti 13 600 yritystä. FA:n tilastoista ilmenee, että tällä hetkellä trendinä on, että huijauksia tehdään enemmän ja kerralla huijatut summat ovat pienempiä.
"Pankeissa tehdään todella paljon erilaisia toimenpiteitä huijausten ehkäisemiseksi, ja onneksi tämä näkyykin pankkien estämien ja palauttamien huijausmaksujen osuuden kasvussa. Suomalaisten verkkorikollisille menettämä määrä on kuitenkin edelleen liian suuri ja tehokkaampia toimia huijausten vähentämiseksi vaaditaan kaikilta. Huijausten vastainen työ on ennen kaikkea yhteistyötä, sillä asiakas tuntee itse parhaiten oman raha- ja maksuliikenteensä. Siksi pankkitilin ja -kortin tapahtumia on hyvä seurata säännöllisesti", sanoo POP Pankkikeskuksen AML Compliance Officer Touko Knuuttila.
Huijareilla on kaikki keinot käytössä
Yleisempiin huijauksiin lukeutuu dokumentti- ja rakkaushuijaukset, sijoitushuijaukset, tietojen kalastelu, turvatilihuijaukset sekä toimitus- ja laskutushuijaukset. Tämän hetkisten tilastojen mukaan estettyjen tai palautettujen maksujen määrällä mitattuna turvatilihuijausten määrä on ollut laskussa, kun taas toimitusjohtajahuijaukset ovat olleet nousussa.
Aina huijarin tavoitteena ei ole henkilön varallisuuden anastaminen. Rikolliset ovat kiinnostuneita myös pankkitunnuksista, joiden avulla voidaan perustaa asiakkuuden toiseen pankkiin sekä hankkia puhelinoperaattorilta vahvaan tunnistamiseen käytettävän e-SIM-kortin ja mobiilivarmenteen. Näiden avulla rikollinen voi esimerkiksi tehtailla pikavippejä ja tehdä osamaksusopimuksia uhrin nimissä.
"Tietojen kalastelu on hyvin kehittynyttä ja tietoja voidaan yrittää kalastaa eri tavoilla. Lähtökohtana on, että omia pankkitunnuksia ei pidä antaa kenellekään. Kannattaa myös suhtautua suurella varauksella, mikäli saa odottamattoman puhelun pankin tai viranomaisen nimissä, erityisesti jos puhelussa pyydetään tekemään kiireellisiä toimenpiteitä esimerkiksi tililtä lähdössä olevan maksun estämiseksi. POP Pankki tekee tiivistä yhteistyötä finanssialan toimijoiden kanssa huijausten vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Huijaushavainnot-sähköpostiimme voi ilmoittaa kaikki huijausepäilykset. Käymme kaikki tätä kautta tehdyt ilmoitukset läpi", summaa Knuuttila.
Toimi näin jos olet saanut huijausviestin tai epäilet tulleeksi huijatuksi
Huijaussivuista ja –viesteistä voi laittaa viestin huijaushavainnot@poppankki.fi. Esimerkiksi jos olet saanut huijaussähköpostin, lähetä tämä viesti edelleen sellaisenaan kyseiseen osoitteeseen.
Mikäli olet tullut huijatuksi;
-
Sulje tunnukset ja kortit: POP Pankin sulkupalvelun numero on 020 333, palvelunumero palvelee 24/7.
-
Ota yhteyttä pankkiin: Soita sulkemisen jälkeen omaan POP Pankkiisi. Pankkiyhteyshenkilösi antaa sinulle lisätietoja, miten toimia.
-
Tee rikosilmoitus: Ilmoita asiasta poliisille verkkosivuilla
poliisi.fi/tee-rikosilmoitus tai poliisiasemalla.
