Hyppää sisältöön

Hyvä pankkipalvelu kuuluu myös nuorille – lue Anni Kurosen talousvinkit opiskelijoille

Asiakkuuspäällikkö Anni Kuronen odottaa hetken ennen kuin aloittaa nuorille suunnatun Rahaviikko-esityksensä nauhoittamisen aiheenaan opintolaina. Rahaviikko on kansainvälinen peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu taloustaitojen teemaviikko. Anni, millaiset asiat kiinnostavat nuoria yleensä?

– Opintolainat ja oma asunto kiinnostavat kyllä nuoria. Siksi Rahaviikolle oli mukava ja mielenkiintoista osallistua, sillä talouskasvatus ja viikon teemat ovat ylipäätään aiheita, joita mielelläni tuon esille nuorten kanssa keskustellessani, kertoo POP Pankki Järvi-Suomen digikonttorin asiakkuuspäällikkö Anni Kuronen.

Millaisena näet nuorten talousosaamisen?

– Sanoisin, että nuorten taloustaidot vaihtelevat. Osa on hyvinkin valveutunutta ja tietää jo ennalta paljon erilaisista asioista. Etenkin ensiasunnon ostajat ovat selkeästi tutustuneet aiheeseen usein ennakkoon ja välillä jopa yllättyy, miten paljon heillä on tietotaitoa.

– Osa taas tulee juuri keskustelemaan esimerkiksi siitä, miten aloittaa säästäminen jos tavoitteena on vaikka oman kodin hankkiminen. Käyn mielelläni näitä asioita läpi, sillä jokaisella on omat haaveet ja lähtökohdat, joista suunnitelmia lähdetään rakentamaan.

Mitä haluaisit nuorten tietävän Rahaviikolla pitämäsi luentosi aiheesta eli opintolainoista?

– Opintolaina on tarkoitettu tukemaan opiskelijan arkea ja mahdollistamaan siten opintoihin keskittyminen. Opintolainojen korko on puhututtanut nuoria viime aikoina jossakin määrin. Korot ovat aina asia, joka pitää huomioida mitä tahansa lainaa ottaessa. Kannustan nuoria miettimään lainan määrää sen kautta, millaiseen kuukausittaiseen takaisinmaksusummaan on valmis varautumaan. Tämä tuo usein perspektiiviä oman talouden miettimiseen myös isossa kuvassa ja sinänsä hyvästä asiasta ei tule myöhemmin raskasta taakkaa.

Miten itse innostuit finanssialasta?

– Kiinnostuin taloudesta ja sijoittamisesta ammattikorkeakouluopintojeni viimeisenä vuotena. Kävin alaan liittyviä kursseja ja hain vuonna 2015 POP Pankki Siilinjärven konttoriin harjoittelijaksi. Tällä tiellä ollaan edelleen. Pankki on toki muuttunut POP Pankki Siilinjärven ja POP Pankki Reisjärven parin vuoden takaisin sulautumisen myötä POP Pankki Järvi-Suomeksi ja perinteisen konttorityöskentelyn sijaan tapaan asiakkaita verkossa.

– Työhöni kuuluu uusien asiakkaiden tapaaminen sekä perheasiakkuuksien hoitaminen, jonka myötä tapaan juurikin nuoria ja juttelemme heitä pohdituttavista pankki- ja talousasioista. Minua motivoi se, että voin työssäni yhdistää mielenkiintoni taloutta kohtaan sekä ihmisten kanssa työskentelemisen.

POP Pankki on mukana Rahaviikolla 24.3.2023 Finanssialan päivässä.

Annin talousvinkit nuorille

  • Budjetoi haaveesi todeksi: tutustu omiin kuukausittaisiin tuloihisi ja menoihisi sekä tee suunnitelma säästötavoitteesi toteuttamiseksi; vertaile miten aikataulu ja kuukausittainen säästösumma vaikuttavat toisiinsa.
  • Tutustu opiskelijan pankkipalveluihin: opintolainan ohella POP Pankin palveluihin kuuluu opiskelijan luottokortti. Se voi tuoda lisäjoustoa opiskelijan arkeen ja se voi olla helpompi saada kuin että vastavalmistuneena hakee pankkikorttia.
  • Säästäminen kannattaa myös opiskellessa: esimerkiksi oman asunnon ostaminen on helpompaa jos on pystynyt tai ehtinyt säästämään opiskelujen ohessa vaikkapa ASP-tilille. Pankki voi myös tarjota enemmän vaihtoehtoja asiakkaalle, jolla on entuudestaan jonkin verran säästöjä. Säästäminen kannattaa myös siksi, että se tarjoaa taloudellista puskuria arjen yllättäviä menoja varten.
  • ASP-tili ja ehdot ovat muuttuneet: ASP-järjestelmää uudistettiin vuoden 2023 alussa. Muun muassa kahden asuntosäästäjän yhdessä hankkiman asunnon ASP-lainan enimmäismäärää korotettiin 50 prosentilla ja valtiontakauksen enimmäismäärä nousi 60 000 euroon. Muutoksiin kannattaa ehdottomasti tutustua omia säästämissuunnitelmia mietittäessä. POP Pankin yhteyshenkilöltäsi voit aina kysyä lisää.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä