Ensimmäinen oma koti
Parikymppiset Aaro ja Joanna muuttivat helmikuussa ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Kävimme kyselemässä nuorelta parilta kuulumisia itsenäisen elämän alkutaipaleelta.
Parikymppiset Aaro ja Joanna muuttivat helmikuussa ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa. Kävimme kyselemässä nuorelta parilta kuulumisia itsenäisen elämän alkutaipaleelta.
Opiskeluaika on uusi vaihe elämässä, jolloin vastuu omasta taloudesta siirtyy kokonaan omille harteille. Samalla on mahdollisuus oppia taitoja, joista on hyötyä vielä pitkään valmistumisen jälkeenkin. Vaikka opiskelijan tulot ovat usein rajalliset, hyvä taloudenhallinta ei ole kiinni suurista tuloista. Suunnitelmallisuudella pääsee jo pitkälle.
Ensimmäinen kesätyöstä tilille kilahtava palkka on monelle nuorelle tärkeä merkkipaalu. Omalla työllä tienattu raha on konkreettinen palkinto tehdystä työstä, ja samalla hieno mahdollisuus opetella oman talouden hallintaa arjessa.
Monelle nuorelle lukion jälkeinen aika ei tarkoita enää automaattisesti suoraa siirtymää jatko-opintoihin. Osa hakee heti, osa pohtii suuntaansa vähän pidempään. Taustalla voi olla kova kilpailu opiskelupaikoista, halu löytää oikeasti oma ala tai ihan vain tarve vetää hetki henkeä ennen seuraavaa suurta vaihetta. Eikä siinä ole mitään epätavallista – nuorten polut näyttävät tänä päivänä aiempaa yksilöllisemmiltä.
Moni nuori ajattelee, että säästämisestä tulee ajankohtaista vasta sitten, kun on vakituinen työpaikka ja enemmän tuloja. Todellisuudessa säästäminen kannattaa aloittaa mahdollisimman pian ja pienistäkin tuloista. Säästäminen ei ole vain rahojen lepuuttamista tilillä, vaan tapa rakentaa turvaa, mahdollisuuksia ja mielenrauhaa pitkälle tulevaisuuteen.
POP Pankki Nivalan Jenny Hietala päätyi rahoitusalalle harjoittelun kautta. Monipuolinen työnkuva ja kehittymismahdollisuudet ovat siivittäneet hänen etenemistään pankin Haapaveden konttorin johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän kannustaa olemaan avoin tarjotuille mahdollisuuksille.
Muutto ensimmäiseen omaan kotiin on iso ja jännittävä muutos elämässä. Samoihin aikoihin saattaa osua esimerkiksi opintojen aloitus uudella paikkakunnalla. On siispä aika ottaa vastuu itsestään ja omista asioistaan. Keräsimme sinulle muutamia vinkkejä muistettavista asioista valmiiksi sitten, kun omaan kotiin muutto on ajankohtainen.
Asiakkuuspäällikkö Anni Kuronen odottaa hetken ennen kuin aloittaa nuorille suunnatun Rahaviikko-esityksensä nauhoittamisen aiheenaan opintolaina. Rahaviikko on kansainvälinen peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu taloustaitojen teemaviikko. Anni, millaiset asiat kiinnostavat nuoria yleensä?
Korkojen noususta puhutaan nyt paljon myös kouluissa ja kampuksilla. Mitä korkojen nousu käytännössä tarkoittaa opintolainan kannalta ja miten siihen voi varautua?
POP Pankki osallistui syksyllä 2022 Aalto-yliopiston Societal Design Project -kurssille yhtenä case-organisaationa. Opiskelijat Maria Oehlandt, Sanni Lares, Rahim Ahsanullah, Matias Kuoppala ja Ilari Kuoppala saivat tutustuttavakseen digitaalisen asuntolainatuotteen, POP Lainalupauksen sekä haasteen selvittää, millaista palvelua nuori ensiasunnon ostaja toivoo ostopäätöksensä tueksi.