Hyppää sisältöön

Näin teet korttimaksut turvallisesti verkossa ja kaupassa

Kortilla maksaminen on yleistynyt käteisen käytön sijaan, mikä on turvallisuudenkin kannalta hyvä asia. Mutta tiesitkö, millä tavoin maksamisesi on suojattua, kun maksat kortilla? Entä miten voit itse vaikuttaa maksamisen turvallisuuteen? 

Kortilla maksaminen on helppoa ja turvallista, ja näin kuuluukin olla, riippumatta siitä teetkö ostoksia verkossa vai paikan päällä kaupassa. Visa-korteissa on itsessään käytössä teknologiaa, joka tekee maksamisesta turvallista ja suojaa esimerkiksi petostapauksilta. Visa-korttien sisältämän suojauksen lisäksi voit vaikuttaa maksamisen turvallisuuteen erilaisissa maksutilanteissa myös itse.  

Henkilökohtaisista korttitiedoista ja PIN-koodista huolehtiminen on ykkösasia. Opettele oma PIN-koodisi ulkoa, jotteivat muut pääse siihen käsiksi. Älä myöskään koskaan luovuta korttitietojasi muille, pankki tai viranomaiset eivät tarvitse tunnuksiasi missään tilanteessa.  

Uudemmat, älykkäät maksutavat saattavat alkuun jännittää, mutta oikeastaan lähimaksaminen ja mobiilimaksaminen ovat jopa turvallisempia maksutapoja, sillä näin voit välttää PIN-koodisi paljastumisen muille. Turvallista mobiilimaksamista voi hyödyntää kaupassa maksamisen lisäksi myös verkko-ostoksilla ja sovelluskaupoissa. Turvallisuuden lisäksi mobiilimaksaminen ja lähimaksaminen ovat myös todella käteviä!  

Kortille kannattaa asettaa myös käyttörajat sekä laittaa ilmoitukset päälle korttitapahtumista. Ilmoitusten avulla voit seurata reaaliaikaisesti kortillasi tehtyjä ostoja, jolloin voit huomata mahdolliset väärinkäytökset nopeasti. Kortin käyttörajoja voit hallinnoida mobiili- ja verkkopankissa ja ilmoitukset korttitapahtumista voit laittaa päälle mobiilipankista käsin.  

Verkko-ostoksilla kannattaa hyödyntää luottokorttia 

Maksaessasi Visa-kortin credit-ominaisuudella verkossa, saat ostoksillesi ostoturvan – teit ostoksia sitten suomalaisella tai ulkomaalaisella sivustolla. Visa-kortin ostoturvan avulla voit saada rahasi takaisin, jos esimerkiksi kohtaat tilausongelmia, joudut petoksen uhriksi tai kauppias menee konkurssiin. Näissä tilanteissa tulee kuitenkin olla aina ensisijaisesti yhteydessä myyjään korvausten saamiseksi. 

Verkko-ostoksilla tuo turvaa myös Visa Secure -palvelu. Visa Secure -palvelua käyttävässä verkkokaupassa maksukortin tietojen syöttämisen jälkeen sinut ohjataan automaattisesti oman pankkisi verkkopalveluun ja maksutapahtuma kuitataan korttitietojen lisäksi myös omilla pankkitunnuksilla. Näin ostaminen on erittäin turvallista, koska kaikkien osapuolten identiteetti on varmistettu. 

Jotta verkossa shoppaillessa kaikki menisi varmasti hyvin ja turvallisesti, kannattaa kiinnittää myös huomiota näihin asioihin:  

  • Tiedäthän, keneltä ostat? Tee verkko-ostoksia vain sivustoilta, joihin luotat. 
  • Tutustu ennen tilausta tilaus- ja toimitusehtoihin, jotta ymmärrät mihin sitoudut. 
  • Varmista, että sivuilta löytyvät peruutusehdot sekä asiakaspalvelun yhteystiedot, jotta tiedät kuinka toimia, jos tilauksen kanssa tulee ongelmia. 
  • Käytä Visa Secure -palvelua, jos kauppias sitä tarjoaa. 
  • Tarkista, että verkkosivusto on SSL-suojattu eli osoite alkaa ”https://”-lyhenteellä, jossa s tarkoittaa turvattua yhteyttä.  

 Lue lisää korttiturvallisuudesta

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä