Hyppää sisältöön

Näppärä lähimaksu yleistyy nopeasti

Kuppi kahvia lempikahvilassa kauppakassien kanssa tai suklaapallot jäätelökioskilla lasten kirmatessa jo menojaan. Etenkin pienempien ostosten kanssa kolikoiden kaivaminen tai pankkikortin tunnusluvun näppäileminen voi tuntua toisinaan hankalalta. Lähimaksaminen on nopea maksutapa, joka lisäksi se pienentää riskiä tunnusluvun päätymisestä vääriin käsiin.
Lähimaksu onnistuu POP Pankin kaikilla Debit-ominaisuuden sisältävillä maksukorteilla, jolloin lähimaksua käyttäen tehty ostos veloitetaan suoraan pankkitililtä. Lähimaksun turvallisuus saattaa kuitenkin yhä mietityttää joitakin. Huoleen ei ole suurta syytä. Lähimaksaminen on todettu turvalliseksi maksutavaksi niin kotimaan käytössä kuin ulkomailla reissatessakin. Esimerkiksi Finanssialan tietoon ei ole tullut yhtään tapausta, jossa maksukorttipetos olisi tehty lähimaksuominaisuutta hyödyntäen.

Lähimaksukortit hyödyntävät NFC-tekniikkaa, joka perustuu suojattuun langattomaan dataliikenteeseen. Ostosta tehdessä ei näin ollen tarvitse näppäillä tunnuslukua, vaan kortin näyttäminen lukulaitteelle riittää maksuksi. Toisen ostoksia ei voi maksaa vahingossa, sillä maksukorttia pidetään muutaman sentin päässä maksupäätteestä.
 
Maksupääte ilmoittaa onnistuneesta maksutapahtumasta laitteesta riippuen joko tekstillä, valolla tai piippaamalla. Lähimaksaminen on mahdollista esimerkiksi kassojen maksupäätteissä, joista löytyy lähimaksamisesta ilmoittava kaarisymboli. POP Pankin lähimaksuominaisuudella varustetun maksukortin tunnistat kortin oikeassa reunassa sijaitsevasta kaarisymbolista.

Oletko kiinnostunut lähimaksamisesta tai maksukortin päivittämisestä? Lue lisää POP Pankin maksukorteista >>

Lähimaksamisen maksuraja on nykyisin 50 euroa

Lähimaksaminen on tarkoitettu ensisijaisesti pienille ostoksille. Maksurajaa nostettiin huhtikuussa 2019, ja nyt ostoksen summa lähimaksua hyödyntäen voi olla maksimissaan 50 euroa. Yli 50 euron ostokset tulee maksaa syöttämällä kortti maksupäätteeseen ja käyttämällä kortin tunnuslukua. Lähimaksun hyödyntäminen on kuitenkin aina vapaaehtoista, ja voit aina maksaa myös alle 50 euron ostokset ilman lähiominaisuutta.

Myös POP Pankilla seurataan jatkuvasti lähimaksamisen kehitystä ja asiakkaiden kokemuksia, kertoo korttiliiketoiminnasta vastaava Anne Korte. 
Puolet POP Pankkien korttiostoista tehdään tällä hetkellä lähimaksamalla ja osuus kasvaa joka kuukausi. On kiva seurata, kuinka hyvin POP Pankkien asiakkaat ovat ottaneet lähimaksamisen sekä uuden 50 euron rajan vastaan.
Lähimaksujen määrä on rajoitettu siten, että maksupäätteet vaativat ajoittain tunnuslukua myös alle 50 euron ostoksissa. Näin varmistetaan, että kortti on oikeissa käsissä. Kortinhaltijan tulee silti seurata tavalliseen tapaan korttitapahtumia ja reklamoida väärinkäytösepäilyssä pankkia. Kortinhaltijalle lähimaksukortti on samanlainen kortti kuin muutkin kortit ja sitä voi käyttää ja säilyttää normaaliin tapaan.

Lähimaksukortin käyttäminen:

    • Varmista, että myyjän maksupäätteessä sekä omassa kortissasi on lähimaksuominaisuus. Lähimaksuominaisuuden tunnista kaarikuviosta. 
    • Vie kortti muutaman senttimetrin etäisyydelle maksupäätteestä. 
    • Ensimmäisellä käyttökerralla maksupääte saattaa kysyä kortin tunnuslukua. Jatkossa tunnuslukua kysytään satunnaisesti. Toimi laitteen ohjeiden mukaisesti.
    • Maksupääte ilmoittaa, kun maksu on kirjautunut.
    • Maksutositteen saat myyjältä tai automaatista tavalliseen tapaan.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä