Hyppää sisältöön

Blogi

  • FinnMETKO 2018: tuhansia työkoneita kymmenille tuhansille kävijöille

    Suomen suurin raskaskonealan ammattinäyttely FinnMETKO kokosi Jämsään 30.8.‒1.9. yli sadan hehtaarin alueelle koneita maanrakennus- ja puunkorjuukalustosta kuljetusalan kulkupeleihin. Kävijöitä näyttelyssä oli viikonlopun aikana lähes 35 000 ja paikalle saavuttiin ulkomaita myöten. Kävin ihmettelemässä jättitapahtumaa paikan päällä.

  • Irtisanominen antoi potkua työllistymiseen

    Lahtelainen varaosamyyjä Timo Kääriäinen ei lannistunut työpaikan menettämisestä, vaan palasi ketterästi työelämään puolessa vuodessa. Laaja lainaturva takasi hänelle perustan hakea oman alan töitä ilman taloushuolia.

  • Kyllä ei tarvinnut pettyä!

    Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuva saa ensi-iltansa tänään perjantaina 24.8. Elokuva tarjoaa laajan tunnekattauksen, kun sekä ilon että liikutuksen kyyneleitä saa pyyhkiä katsomossa tiuhaan, ja viihdyttää alusta loppuun asti.

  • Kiinasta Sieviin pankinjohtajaksi

    Sievin Osuuspankin johtajaksi voi päätyä pidemmänkin mutkan kautta. Kirsi Valtonen kävi ennen Sieviin asettumistaan luotsaamassa suomalaisia yrityksiä Kiinan markkinoille.

  • Kalajoen miljoonakävijöiden iloksi kohosi moderni ostoskylä

    Sievin POP Pankin yritysasiakas Rakennusliike Somero Oy rakensi Kalajoen eteläisen pään portiksi designia, herkkuja ja hauskanpitoa tarjoavan ostoskylä Raitin, jonka ansiosta matkailijat viihtyvät nyt entistäkin paremmin. Kalajoen hiekkasärkillä vierailee vuosittain jopa miljoonapäinen yleisö.

  • Elokuvantekijä suurella sydämellä

    Syyskuussa ensi-iltansa saavan Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan ohjaaja Tiina Lymi tekee elokuvia yhteisön voimasta. Komediaa tehdessä on aina oltava sydän mukana, hän toteaa.

  • Kalannahasta saa keiton… tai kukkaron!

    Kalajoella toimiva Pisa Design valmistaa kauniita design-tuotteita kierrätys- ja luonnonmateriaaleista, kuten pellavasta, vanhoista videonauhoista ja kalannahasta. ‒ Kestävät ja kauniit tuotteet kiinnostavat jo Aasiaa myöten, kertoo Pisa Designin perustaja Satu Somero.

  • Opintolainan ottaminen auttoi valmistumaan

    Opintolainan ottaminen voi tulla tarpeeseen etenkin valmistumisen kynnyksellä, kun haluaa keskittyä tekemään lopputyötä ja jättää muut työt vähemmälle. Jo useampi vuosi sitten valmistunut Helsingin yliopiston alumni kertoi omat, muutaman vuoden takaiset kokemuksensa opintolainasta

  • Kesätöissä Suupohjan Osuuspankissa

    Minkälaista on kesätyö pankissa? Kysyimme tätä Suupohjan Osuuspankin kesätyöntekijöiltä, jotka palvelevat kesän ajan asiakkaitamme aina Helsingistä Tornioon asti!

  • Helsinki Cup käynnissä: Reenata pitää paljon!

    Huh hellettä! Vaikka aurinko ei juuri nyt porotakaan, Helsinki Cupin katsojillakin on lämpöiset oltavat, puhumattakaan kentällä pallon perään spurttaavista pojista ja tytöistä. Perinteinen Helsinki Cup järjestetään tänä vuonna jo 43. kerran ja mukana on huimat 1300 joukkuetta ympäri maailman.*

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä