Hyppää sisältöön
Liila tausta

Etämyyntiedote - Korttituotteet

Päivitetty 11.1.2023

Tähän tiedotteeseen on koottu rahoituspalvelujen etämyyntiä koskevan kuluttajansuojalain 6 a luvun 6-9 §:ien edellyttämät ennakkotiedot palveluntarjoajasta, rahoituspalvelusta, etäsopimuksesta ja oikeussuojakeinoista, jotka kuluttajalle (jäljempänä ”asiakas”) on annettava ennen etäsopimuksen tekemistä sekä kuluttajansuojalain 6 a luvun 11 b §:n edellyttämä ilmoitus koskien puhelinmyyntiin sovellettavaa vahvistusmenettelyä.

Etämyynnistä on kyse silloin, kun uusi palvelusopimus tehdään joko sähköisissä kanavissa tai puhelimessa siten, että asiakas ei henkilökohtaisesti tapaa POP Pankin edustajaa. Etämyynniksi ei katsota jo olemassa olevaan sopimukseen perustuvaa asiointia tai olemassa olevan sopimuksen muuttamista. Kaikki ennakkotiedot, sopimusehdot ja asiakaspalvelu ovat saatavilla suomeksi ja ruotsiksi.

POP Pankkien kanssa tehtyihin sopimuksiin sovelletaan Suomen lakia.

Tiedot palveluntarjoajasta ja valvovista viranomaisista

Palveluntarjoajana toimii POP Pankki -ryhmään kuuluva keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj (jäljempänä ”Bonum Pankki”).

POP Pankki -ryhmään kuuluvat muut jäsenluottolaitokset (jäljempänä kukin ”POP Pankki”) toimivat korttituotteita tarjotessaan Bonum Pankin asiamiehenä Bonum Pankin lukuun ja sen vastuulla. POP Pankit myyvät korttituotteita omille asiakkailleen Bonum Pankin toimiessa korttien liikkeeseenlaskijana.

POP Pankit ja Bonum Pankki on rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin ja niillä on luottolaitostoiminnasta annetun lain mukainen luottolaitostoimilupa. Asiamiehenä toimivan POP Pankin sekä palveluntarjoajana toimivan Bonum Pankin yhteystiedot sekä y-tunnuksen löydät alla olevasta taulukosta sekä osoitteesta www.poppankki.fi.

POP Pankkien ja Bonum Pankin toimintaa valvova viranomainen on Finanssivalvonta, Snellmaninkatu 6, PL 103, 00101 Helsinki, puh. 010 831 51. Ajantasaiset yhteystiedot löytyvät Finanssivalvonnan verkkosivuilta www.finanssivalvonta.fi.

Kuluttajansuojaan liittyvissä asioissa menettelytapoja valvoo myös kuluttaja-asiamies, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, PL 5, 00531 Helsinki, +358 (0)29 505 3000. Ajantasaiset yhteystiedot löytyvät Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkosivuilta. www.kkv.fi.

Puhelinmyynti kuluttaja-asiakkaalle

Pankin tarjotessa asiakkaalle muuta rahoituspalvelua kuin kulutusluottoa tai asuntoluottoa puhelimitse ilman, että asiakas on itse ollut Pankkiin yhteydessä tai pyytänyt yhteydenottoa, Pankin on kuluttajansuojalain mukaisesti annettava tarjous ja asiakkaan on hyväksyttävä tarjous kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla. Mikäli asiakas ei hyväksy tarjousta vaaditulla tavalla, sopimus ei sido asiakasta, jos asiakas ilmoittaa asiasta Pankille yhden vuoden kuluessa sopimuksen tekemisestä.

Peruuttamisoikeus

Kun asiakas tekee uuden palvelusopimuksen sähköisissä kanavissa tai puhelimessa, liittyy siihen pääsääntöisesti peruuttamisoikeus. Peruuttamisoikeutta ei kuitenkaan ole, kun asiointi verkkopankissa tai puhelinpalvelussa liittyy jo olemassa olevaan palvelusopimukseen tai sen muuttamiseen, kuten esim. luottokortin luottorajan muuttamiseen.

Jos asiakas haluaa käyttää peruuttamisoikeutta, tulee siitä ilmoittaa omalle POP Pankille kirjallisesti tai verkkopankin kautta verkkoviestillä. Ilmoituksessa on yksilöitävä peruutettava sopimus. Jos asiakas peruuttaa sopimuksen, hänellä on velvollisuus suorittaa tuotekohtaisissa ennakkotiedoissa ilmoitetut ja muut palveluhinnaston mukaiset palkkiot siltä ajalta, kun tuote tai palvelu on ollut asiakkaan käytössä. Asiakas ei kuitenkaan ole velvollinen maksamaan palkkioita, jos peruuttamisen yhteydessä perittävästä korvauksesta ei ole annettu hänelle tietoa ennen sopimuksen tekemistä tai puhelimessa sopimuksen teon yhteydessä.

Peruuttamisoikeuden olemassaolosta ja peruuttamisoikeuden käyttämisen vaikutuksista on kerrottu tarkemmin tuotteen tai palvelun yleisissä sopimusehdoissa.

Etämyynnissä tehty korttisopimus on peruutettavissa 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun etäsopimus on syntynyt ja asiakas on saanut tai voinut saada haltuunsa ennakkotiedot ja sopimusehdot. Korttisopimuksen peruutuksen edellytyksenä on, että asiakas palauttaa peruutuksen yhteydessä kortin. Peruutettuaan sopimuksen asiakkaan on viimeistään 30 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä palautettava pankille maksut, jotka hän on sopimuksen perusteella saanut.

Asiakkaan peruuttaessa korttisopimuksen, kortin ja luoton käytössä oloaikana tehdyt tapahtumat ovat peruutuksesta huolimatta asiakasta sitovia. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi korttiluotolla tehdyt käteisnostot tai ostotapahtumat. Asiakas on peruuttamisesta huolimatta velvollinen maksamaan ne sopimuksen ja ehtojen mukaiset korot, palkkiot, kulut ja muut maksut, jotka ovat aiheutuneet maksukortin tai siihen liitetyn luoton käyttämisestä.

Irtisanomis- ja purkuoikeus sekä sopimuksen ennenaikainen täyttäminen

Kortinhaltijalla ja/tai tilinomistajalla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään heti ilmoittamalla irtisanomisesta palveluntarjoajalle tai POP Pankille ja hävittämällä kortin leikkaamalla sen kahtia niin, että siru, magneettijuova ja kortin tiedot tuhoutuvat. Tilinomistaja ja kortinhaltija vastaavat niistä korttitapahtumista, jotka korttia käyttäen on tehty ennen kuin palveluntarjoaja tai POP Pankki on vastaanottanut irtisanomisilmoituksen.

Korttisopimuksen irtisanomisen tai purkamisen yhteydessä korttiin liittyvät maksut ja palkkiot erääntyvät maksettavaksi heti, mikäli korttiin liittyvä pankkitili lopetetaan samassa yhteydessä. Korttisopimuksen irtisanomisen tai purkamisen yhteydessä korttiin liittyvät maksut ja palkkiot erääntyvät maksettavaksi seuraavan kuukauden palvelumaksuveloituksen yhteydessä, mikäli korttiin liittyvää pankkitiliä ei lopeteta.

Palveluntarjoaja palauttaa asiakkaan ennakolta maksamat maksut siltä osin, kun ne kohdistuvat irtisanomisen voimaantulon jälkeiseen aikaan. Jos palveluntarjoaja tai kortinhaltija irtisanoo sopimuksen tai palveluntarjoaja purkaa sopimuksen, sopimus purkautuu myös muun yrityksen korttiin myöntämän ominaisuuden osalta. Palveluntarjoajalla on oikeus ilmoittaa sopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta muulle yritykselle, joka on myöntänyt korttiin muun ominaisuuden.

Asiakasneuvonta ja oikeussuojakeinot

Pankkipalvelua koskevaan sopimukseen ja sen tekemiseen liittyvissä kysymyksissä asiakkaan tulee aina ottaa yhteyttä ensisijaisesti omaan POP Pankkiinsa joko puhelimitse tai verkkoviestillä. Asiakkaan tulee viipymättä ilmoittaa POP Pankille palveluun liittyvästä virheestä ja siihen mahdollisesti liittyvästä vaatimuksestaan. Jos asiakas on tyytymätön pankin ratkaisuun, voi asiakas ottaa yhteyttä seuraaviin tahoihin:

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta (FINE)

FINE antaa maksutta riippumatonta neuvontaa asiakkaille. FINE voi auttaa erimielisyyksien selvittämisessä, mutta ei voi antaa oikeudellisesti sitovia ratkaisuja. FINE käsittelee riita-asioita ja antaa ratkaisusuosituksia toimistomenettelynä sekä Pankki-, Sijoitus- tai Vakuutuslautakunnissa. FINEn yhteystiedot: Porkkalankatu 1, 00180 Helsinki, puh. 09 6850 120. Lisätietoja saa osoitteesta www.fine.fi.

Kuluttajariitalautakunta

Kuluttajariitalautakunta voi antaa ratkaisusuosituksen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisestä erimielisyydestä, joka koskee kulutushyödykkeen kuten rahoituspalvelun hankintaa tai liittyy kulutushyödykesopimukseen. Kuluttajariitalautakunta antaa ratkaisusuosituksia ainoastaan kirjallisiin valituksiin. Kuluttajariitalautakunnan yhteystiedot ovat: Hämeentie 3, PL 306, 00531 Helsinki, puh. 029 566 5200. Tarkemmat ohjeet valituksen tekemiseen löytyvät kuluttajariitalautakunnan verkkosivuilta osoitteesta: www.kuluttajariita.fi.

Yleinen tuomioistuin

Palvelusta johtuvat erimielisyydet voidaan myös ratkaista sopimuksessa määritellyssä käräjäoikeudessa, ellei asiakas kuluttajan ominaisuudessa vaadi asian käsittelyä sen paikkakunnan yleisessä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä hänellä on asuinpaikkansa.

Korttituotteet

Bonum Pankki Oyj myöntää pankki-, maksuaika- ja luottokortteja. Kortit voivat olla Debit-kortteja debit-ominaisuudella tai yhdistelmäkortteja, joissa on sekä credit- että debit-ominaisuudet.

POP Visa Credit/Debit -yhdistelmäkortti ja POP Visa Gold -yhdistelmäkortti

POP Pankin POP Visa Credit/Debit -yhdistelmäkortti ja POP Visa Gold -yhdistelmäkortti ovat kansainvälisiä maksuaika- ja luottokortteja. Kortin luottoraja voidaan sopia POP Visa Credit/Debit -yhdistelmäkortissa 2 000 – 10 000 euron suuruiseksi ja POP Visa Gold -yhdistelmäkortissa 2 000 – 20 000 euron suuruiseksi. POP Visa Gold -yhdistelmäkortissa voidaan asiakkaan kanssa sopia lisäpalveluista, esimerkiksi matkavakuutuksesta.

Visa-kortti käy maksuvälineenä kotimaassa ja ulkomailla. Kortille saa maksuaikaa ja mahdollisuuden käyttää kortin luottoa. Korttiin liittyvät korttiehdot ilmenevät kulloinkin voimassa olevista pankin korttiehdoista sekä Visa-luoton yleisistä ehdoista. Kortin myöntämiseen, käyttämiseen, sekä muihin palveluihin liittyvät maksut ja palkkiot ilmenevät pankin kulloinkin voimassa olevasta palveluhinnastosta.

POP Visa Debit -kortit

POP Pankin Debit -korttituotteet ovat tiliin sidottuja maksukortteja, jotka käyvät maksuvälineenä kotimaassa ja ulkomailla. Korttiin liittyvät korttiehdot ilmenevät kulloinkin voimassa olevista pankin korttiehdoista. Kortin myöntämiseen, käyttämiseen, sekä muihin palveluihin liittyvät maksut ja palkkiot ilmenevät pankin kulloinkin voimassa olevasta palveluhinnastosta.

Tietosuojaseloste ja yhteystiedot

POP Pankin ja Bonum Pankin tietosuojaselosteessa kerrotaan tarkemmin henkilötietojen käsittelystä sekä siitä, kuinka pankki on sitoutunut huolehtimaan asiakkaidensa oikeuksista henkilötietoja käsitellessään. POP Pankkien ja Bonum Pankin tietosuojaseloste löytyy osoitteesta www.poppankki.fi

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä