Hyppää sisältöön
Saapuvissa maksuissa esiintyy viivettä

Mobiiliostosten arvo on kasvussa, maaliskuu oli ennätysvilkas maksukuukausi

Apple Payllä ja Google Payllä maksettujen ostosten volyymi on tasaantunut, mutta ostosten kokonaisarvo on noussut. POP Pankin toukokuu 2022–maaliskuu 2023 välisen ajan kattavalla tarkastelujaksolla joulukuu ja maaliskuu olivat sekä Apple Payllä että Google Payllä maksavien keskuudessa ennätysvilkkaita kuukausia ostosten arvolla mitattuna.

Mobiilimaksaminen kohdentuu pääsääntöisesti ruoka- ja päivittäistavaraostoksiin. Ruoankuljetuspalvelu Wolt kipuaa sekä Apple Payllä että Google Payllä maksavien suosikkiostoskohteiden joukkoon.

Työpaikkaruokailun kuittaaminen mobiilimaksamisella on jossain määrin vähentynyt viime syksyn vastaavaan tilastokatsaukseen verrattuna. Kivijalkaliikkeiden osuus on edelleen huomattava, 91 prosenttia, vaikkakin etämyynnin osuus on kasvanut edellisestä tarkastelujaksosta viidestä yhdeksään prosenttiin.

Iphonella mobiilimaksetaan Androideja useammin

Iphonen käyttäjät ovat Android-puhelinten käyttäjiä selkeästi aktiivisempia mobiilimaksajia. Maksutapahtumista noin 70 prosenttia kirjataan Apple Payllä tehdyiksi.

Apple Payn sukupuolijakautuneisuus on lähes tasan (48 % naiset, 52 % miehet), kun taas miesten osuus korostuu Google Payn käyttäjissä. Naisten osuus jää Google Payn käyttäjissä 31 prosenttiin. Ikäjakaumaltaan Google Payn käyttäjäkunta on laaja, kun Apple Paylla maksaminen keskittyy 15–35-vuotiaisiin.

Mobiilimaksaminen on keskittynyt pääsääntöisesti teknologisiin keskuksiin kuten Helsinki, Tampere ja Oulu. Seinäjoen ja Lapuan esiintyminen Google Pay -paikkakuntatilaston TOP 5 -listauksessa viittaa POP Pankin vahvaan jalansijaan Pohjanmaan alueella.

TOP 5 -paikkakunnat
Apple Pay -maksajien keskuudessa
kevät 2023, ei muutoksia kevääseen 2022 verrattuna

TOP 5 -paikkakunnat
Google Pay -maksajien keskuudessa
kevät 2023 (v. 2022 suluissa)

Helsinki

Tampere (Seinäjoki)

Seinäjoki

Seinäjoki (Tampere)

Oulu

Oulu

Tampere

Lapua (Helsinki)

Turku

Helsinki (Vaasa)

”Uusia mobiilimaksajia rekisteröityy edelleen tasaisesti, mutta ennen kaikkea näyttää siltä, että mobiilimaksamisen jo käyttöön ottaneet maksavat aiempaa keskitetymmin ostoksiaan juuri puhelimella. Tätä voi puolestaan selittää se, että kun helppoon ja turvalliseen mobiilimaksamiseen tottuu, siitä tulee arjen ensisijainen maksuväline. Tämä heijastunee myös etämyynnin kasvuun”, toteaa POP Pankin mobiilimaksamisesta vastaava liiketoimintapäällikkö Harriet Gabrielsson.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä