Hyppää sisältöön

POP Pankki -ryhmän puolivuosikatsaus: asiakasliiketoiminnan tärkeimmät tuottoerät kehittyivät positiivisesti, alueellisia hartioita on vahvistettu pankkifuusioilla

TIEDOTE 18.8.2020 

Koronapandemian leimaama katsauskausi on ollut poikkeuksellinen useilla toimialoilla. POP Pankki -ryhmä osallistui vahvasti elinkeinoelämälle ja kotitalouksille suunnattuihin tukitoimiin. Ryhmän luottokanta kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 3,3 prosenttia 3,8 miljardiin euroon ja talletuskanta 3,8 prosenttia 3,9 miljardiin euroon. Ryhmän maksuvalmius ja vakavaraisuus säilyivät vahvoina. CET1-vakavaraisuus on katsauskauden päättyessä 19,9 prosenttia.

POP Pankki -ryhmässä on kesäkuun loppuun mennessä kolme vahvistettua pankkifuusiota. Fuusioiden myötä eri toimialueille syntyy entistä vahvempia POP Pankkeja.

Vaikka korona rajoitti fyysistä asiointia, POP Pankkien palvelut ja asiantuntijat ovat olleet koko ajan asiakkaiden saavutettavissa. Digitaalisten POP Verkkohetki -asiakastapaamisten määrä kasvoi katsauskauden aikana 250 prosentilla. Helmikuussa aloittanut uusi palvelukeskus on rekisteröinyt yhteydenottoja jopa kolme kertaa arvioitua enemmän. POP Pankki -ryhmä lanseerasi neljä uutta rahastoa mukaan lukien kestävään sijoittamiseen keskittyvän POP Ympäristön. Lisäksi POP Pankkien asiakkaat ovat voineet kesäkuun alusta lähtien tehdä asunto-osakekaupat digitaalisesti hyödyntäen DIASin tuottamaa kauppajärjestelmää.

–  Talouden elpyminen nojautuu kotitalouksen kulutukseen, viennin kasvuun sekä yritysten investointeihin. Talouden epävarmoista näkymistä huolimatta jatkamme määrätietoisesti tulevaisuuden rakentamista ja kilpailukyvyn vahvistamista. Fuusioiden myötä POP Pankit tähtäävät merkittävästi nykyistä suurempaan markkinaosuuteen, toteaa POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja Pekka Lemettinen.

Kannattavaa asiakasliiketoimintaa, sijoitusten arvostukset vetivät tulosta alas

POP Pankki -ryhmän asiakasliiketoiminnan tärkeimmät tuottoerät kehittyivät positiivisesti. Korkokate vahvistui 9,9 prosenttia ja nettopalkkiotuotot kasvoivat 5,1 prosenttia. Ryhmän muut kuin sijoitusten tuotot kasvoivat yhteensä 8,1 prosenttia.

POP Pankki -ryhmän tulos ennen veroja oli 1,5 miljoonaa euroa, kun se edellisen vuoden vastaavalla ajanjaksolla oli 18,8 miljoonaa euroa. Tuloksen heikkenemiseen vaikutti pääasiassa sijoitusten negatiiviset arvostukset sijoitusmarkkinoiden palautuessa viiveellä maaliskuisesta koronapudotuksesta.

POP Pankki -ryhmä vahvisti uuden strategiansa vuoden alussa. Panostukset henkilökohtaisen ja digitaalisen palvelun yhdistävään, parhaan asiakastyytyväisyyden sekä nopean päätöksenteon tarjoavaan pankkiasiointiin henkilöasiakkaille, pienyrityksille sekä maa-, metsä- ja biotalousyrityksille jatkuvat. Ryhmän uudistusohjelman ytimessä on liiketoiminnan painopisteen siirtäminen kasvualueille, yritysluotonannon vahvistaminen sekä laajamittainen asiakaspalvelun digitalisointi.

Vallitseva koronatilanne luo loppuvuoden talousnäkymiin erityistä epävarmuutta. Epävakaasta sijoitusmarkkinoiden tilanteesta johtuen POP Pankki -ryhmän vuoden 2020 tuloksen arvioidaan muodostuvan vuotta 2019 pienemmäksi. Suurimmat tulokseen liittyvät epävarmuustekijät koskevat rahoitusvarojen arvostusta ja arvonalentumisia.

– Maksuviivästyksissä ei vielä toisen kvartaalin aikana ollut nähtävissä merkittävää kasvua. POP Pankki -ryhmä on varautunut siihen, että pandemian negatiiviset vaikutukset maksukäyttäytymisessä voivat tulla selkeämmin näkyviin loppuvuodesta, luotaa Lemettinen.

 

POP Pankki -ryhmän keskeiset tunnusluvut

 

 

 

 

 

 

 

(1000 euroa)

1.1.-30.6.2020

1.1.-30.6.2019

1.1.-31.12.2019

Korkokate

36 937

33 622

69 318

Tulos ennen veroja

1 544

18 808

26 150

Liiketoiminnan tuotot yhteensä

57 160

68 837

131 362

Liiketoiminnan kulut yhteensä

51 896

51 085

98 631

Kulu-tuottosuhde

90,8 %

74,2 %

75,1 %

Taseen loppusumma

4 868 157

4 483 381

4 535 557

Oma pääoma

502 251

500 930

508 435

Kokonais-pääoman tuotto, ROA %

0,0 %

0,7 %

0,5 %

Oman pääoman tuotto, ROE %

0,4 %

6,1 %

4,3 %

Ydinvakavarai-suussuhde, (CET1) %

19,9 %

20,3 %

19,8 %

Vakavaraisuus-suhde, (TC) %

20,1 %

20,5 %

19,9 %

POP Pankki -ryhmän puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2020

Lisätiedot:

Pekka Lemettinen, toimitusjohtaja, POP Pankkikeskus osk, puh. 040 5035 411, pekka.lemettinen@poppankki.fi

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä