Hyppää sisältöön
Huijaussoittoja liikkeellä POP Pankin nimissä

Uusi koti mielessä – mitä kannattaa huomioida asuntoa ostettaessa?

Mikä olisikaan mukavampaa kuin päästä ketterästi uuteen kotiin. Asunnon ostaminen on kuitenkin iso päätös ja siihen liittyy paljon selvitettävää. Tärkeimpiä asioita on valita oikeanlainen asunto sekä luotettavin ja asiantuntevin asuntolainapankki. Miten se onnistuu? Entä mitä kaikkea kannattaa huomioida asuntoa ostaessa tai vaihtaessa?

Ensin on hyvä pohtia, miksi asunto ostetaan tai vaihdetaan

Asunnon ostaminen ja vaihtaminen liittyy olennaisesti kunkin henkilön silloiseen elämäntilanteeseen. Halutaan hankkia oma asunto, jossa on mukava olla ja elää, eikä välttämättä enää haluta asua esimerkiksi vuokra-asunnossa tai nykyisessä omistusasunnossa.

Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna omassa asunnossa asuminen voi kerryttää varallisuutta ja aiemmin vuokranmaksuun käytetty raha laitetaankin oman asuntolainan takaisinmaksuun. Näin säästää itselleen melkein huomaamatta ja luo säästöpuskuria tulevaisuutta varten.

Asunnon ostamiseen liittyy luonnollisesti myös erilaisia riskejä kuin myös mahdollisuuksia:

  • Asunnon arvo voi laskea esimerkiksi sijainnin tai asunnon kunnon vuoksi. Asunnon sijaintiin liittyvään arvon laskuun voi vaikuttaa esimerkiksi paikkakunnan väkimäärän ja työpaikkojen väheneminen.
  • Asunnon arvo voi myös nousta edellyttäen, että asuntoa on huollettu ja kunnostettu.
  • Asunnon arvon kehitys on myös riippuvainen yleisestä inflaation kehityksestä. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna asunnot pääsääntöisesti säilyttävät hyvin arvonsa.
  • Tulevat remontit ja peruskorjaukset on hyvä kartoittaa jo heti alussa, jotta voi varautua tuleviin remontteihin ja niistä aiheutuviin kustannuksiin.
  • Asuntolainan viitekoron nousuun on hyvä varautua siten, että perheen maksukyky riittää lainan takaisinmaksuun myös tilanteissa, kun korot ovat nousseet.

Riskeistä huolimatta asuntoja ostetaan, koska usein asunnon ostopäätös tehdään lopulta tunteen perustella. Päätöstä perustellaan sitten järkisyillä, joita voivat olla esimerkiksi matala ostohinta, asunnon sopiva sijainti tai jokin muu syy.

Asunnon ostossa on hyvä pitää mielessä se, että asuntoon kohdistuvan asuntolainan määrä on alun alkaen sopivalla tasolla omistajan maksukykyyn nähden. Pankin asiantuntija on tässä apuna ja ottaa asian huomioon sopivaa lainan maksuerää laskettaessa.

Elämisen tarkoitus

Asunnon ostamista ei voi arvioida pelkillä maksukykyyn, riskeihin ja arvonnousuun liittyvillä kannattavuusluvuilla, vaan ennen kaikkea asunnon hankintaan vaikuttaa myös mieluisan kodin löytäminen. Tärkeintä loppu viimein on se, että asunto sopii tiloiltaan ja ominaisuuksiltaan omistajan tarpeisiin. Luotettava ja asiantunteva pankki osaa arvioida myös näitä tarpeita.

Milloin asuntoa vaihdetaan?

Asunnonvaihto tulee usein ajankohtaiseksi, kun elämäntilanne muuttuu. Muutoksia ja niistä seuraavia asunnon vaihtotarpeita voivat jouduttaa esimerkiksi perheen lisäykset, työpaikan ja paikkakunnan vaihdokset tai pariskunnan eroaminen.

Myös asunnon sijainti tai kunto voivat olla sellaisia asioita, joiden takia asuntoa halutaan vaihtaa. Lisäksi tulevat isot remontit voivat vaikuttaa myyntipäätökseen, sillä asunnon remontointiin tarvitaan paljon erityisosaamista ja kustannukset voivat olla isoja.

Asunnon vaihtoon voivat vaikuttaa myös asunnon omistajan asettamat tavoitteet asunnon toimivuudelle ja arvon kehitykselle.

Mitä asioita tulee huomioida asunnon ostossa?

Asunnon hankinnassa ja vaihdossa on tärkeää pitää ”laskukone” mukana. Laskukoneena toimii parhaiten oma ja luotettava pankki, joka osaa asiantuntemuksellaan arvioida asiakkaan maksukyvyn huomioiden hankittavan asunnon ominaisuudet ja tulevat remontit.

Yleensä asuntolainan takaisinmaksuaika on pitkä, jonka vuoksi on hyvä ennakkoon varautua myös mahdollisiin koronnousuihin. Korkojen nousua vastaan voi suojautua lisäämällä lainalle tietylle ajalle korkosuojauksen, kuten esimerkiksi kiinteän koron, jolloin lainan korko on kiinteä sovitun jakson ajan. Tällöin voi helposti ennakoida, mikä asuntolainan kuukausierä tulee olemaan. Lainalle voi myös lisätä henkivakuutuksen tai lainaturvan, joiden avulla ikävien tapahtumien kohdalla perhe saa taloudellista turvaa asioiden hoitamiseen.

Usein kuulee puhuttavan, että asunto ostetaan kertasijoituksena eikä muisteta sitä, että omistaminen maksaa. Tämä tarkoittaa sitä, että asuntolainan lyhennyksen lisäksi omistajan tulee pystyä säästämään tulevia vuotuisia asunnon ylläpito- ja korjauskuluja varten. Ylläpito- ja korjauskulujen lisäksi on hyvä varautua isompiin menoeriin, jotka voivat liittyä esimerkiksi katon uusimiseen, LVIS-saneeraukseen tai jätevesijärjestelmän uusimiseen.

Asunnon ostajan muistilista:

  1. Valitse asunto huolella.
  2. Kiinnitä huomioita asunnon ylläpitokuluihin.
  3. Huomioi asunnon tulevat vuotuiset korjaustarpeet.
  4. Laske budjettisi. Pankki hyväksyy tyypillisesti 70 % omistusasunnon vakuusarvoksi. Jos sinulla on 10–30 % omia säästöjä tai lisävakuutta, niin lainansaanti ei yleensä ole ongelma.
  5. Laske ja arvioi tulevat isommat remonttitarpeet.
  6. Arvioi aika, jonka tulet asumaan ostettavassa asunnossa.
  7. Huomioi tulevat mahdolliset elämän muutokset, jotta mahdollinen asunnonvaihto on mahdollista toteuttaa.
  8. Valitse luotettava ja asiantunteva pankki. Älä valitse pankkia pelkän asuntolainan marginaalin perusteella.
  9. Suojaa maksukykyä mahdollisilta riskeiltä korkosuojausten, henkivakuutusten ja lainavakuutusten avulla.
  10. Ole heti yhteydessä pankkiin, jos tuloissa ja menoissa tapahtuu muutoksia, etkä pysty maksamaan lainaa suunnitelman mukaan.
  11. Nauti elämästä omassa asunnossa!

Blogitekstin on kirjoittanut POP Pankin rahoituksen kehityspäällikkö Sari Airaksinen.

Tutustu POP Pankin asuntolainaan

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä