Hyppää sisältöön

Opintolainan ottaminen auttoi valmistumaan

Opintolainan ottaminen voi tulla tarpeeseen etenkin valmistumisen kynnyksellä, kun haluaa keskittyä tekemään lopputyötä ja jättää muut työt vähemmälle. Jo useampi vuosi sitten valmistunut Helsingin yliopiston alumni kertoi omat, muutaman vuoden takaiset kokemuksensa opintolainasta
Päätin ottaa viimeisenä opiskeluvuotenani opintolainan, sillä halusin keskittyä lopputyön tekemiseen täysillä ja lopetin opintojen ohella tekemäni kahvilatyön. Opintolainan ottaminen oli helppoa, sillä nostin opintotukea ja olin korkeakouluopiskelija, joten pystyin hakemaan lainaa suoraan pankistani, eikä Kelasta tarvinnut hakea valtiontakausta erikseen.
 
Tein hieman laskelmia opintolainan takaisinmaksusta etukäteen, sillä minulla ei ollut tiedossa varmaa työllistymistä valmistumiseni jälkeen, enkä tietenkään halunnut ottaa turhia riskejä. Tiesin myös, että minun alallani työllistyminen saattaisi olla haastavaa, kun paikoista oli kova kilpailu. 
 
Tulin siihen tulokseen, että pystyisin erittäin todennäköisesti maksamaan lainaa takaisin valmistuttuani riippumatta työtilanteestani. Sen verran maltillinen oli lainan korko ja takaisinmaksuaika. Sitä paitsi saisin rauhassa etsiä ensin töitä, sillä opintolainaa ei aleta periä takaisin heti.
 
Opintolainan määrä oli minun tapauksessani hyvin kohtuullinen: päädyin nostamaan opintolainaa hieman alle 7 000 euroa. Kun valmistuin, aloitin työnhaun. Tein samanaikaisesti pieniä töitä sinne tänne ja muutaman kuukauden ”oikeita” töitä haettuani pääsin ensin harjoittelijaksi ja sitä kautta vakituisiin töihin.
 
Oikeastaan olisin voinut aloittaa opintolainan takaisinmaksun jo aiemmin, mutta en sitten hötkyillyt maksamisen kanssa, vaan odotin, että pankki sai viimeisetkin korot pääomitettua. Suunnilleen kaksi vuotta valmistumiseni jälkeen sain kutsun pankkiin keskustelemaan takaisinmaksusta ja teimme yhdessä pankin kanssa maksusuunnitelman. 
 
Nyt maksan lainaani hiljalleen pois asuntolainani ohessa. Ja loppujen lopuksi lainasumma tuntuu oikeastaan melko pieneltä, ainakin asuntolainaan verrattuna! ;)
 
Tytti, 28
 
Miten opintolaina oikein toimii ja miten sitä haetaan? Lue lisää!

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä