Hyppää sisältöön
Saapuvissa maksuissa esiintyy viivettä

POP Pankki Kurikan Antti Savola: Vahvuuksilla voittoon

POP Pankki Kurikan toiminta-alueeseen kuuluu Kurikan lisäksi Seinäjoki ja Tampere, valtakunnallisesti palveleva POP Online -digikonttori sekä viime vuonna POP Pankki Jämijärven kanssa toteutetun sulautumisen myötä myös Jämijärvi. Kuinka sulautuminen sujui ja miten monen konttorin muodostamassa pankissa luodaan yhteistä toimintakulttuuria?

Antti Savola Kurikan konttorilla, kuvituskuva.”Sulautuminen POP Pankki Jämijärven kanssa oli sujuvaa muun muassa siksi, että meillä oli eri osa-alueille valittujen vastuuhenkilöiden roolit määritelty hyvin."

"Myös POP Pankkikeskuksen tuki oli arvokasta ja sieltä sai asiantuntevaa näkemystä. Lisäksi järjestelmätoimittajan osalta varsinainen tekninen sulautuminen meni läpi jopa hieman oletettua lyhyemmässä ajassa”, POP Pankki Kurikan toimitusjohtaja Antti Savola kertaa tapahtunutta.


”Sulautuminen vastaa asettamiamme tavoitteita päivä päivältä yhä paremmin. Ehdottomia synergiaetuja tällä saavutettiin esimerkiksi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisessä”.

Mitä paikallisuus merkitsee POP Pankki Kurikalle?

”Paikallisuus merkitsee meille mahdollisuuksia vaikuttaa vastuullisesti. Meidän päämarkkina-alueemme ovat keskenään hyvin erilaisia, joten se myös tuo paljon erilaisia mahdollisuuksia vaikuttaa, ja tuo mukanaan hyvin eri tyyppisiä yhteistyökumppanuuksia, ja myös uusia asiakkaita.”

Millaisia periaatteita sinulla on johtajana?

”Olemme kasvattaneet pankin kokoa nopeasti, mutta päämäärätietoisesti. Koen, että olemme riittävän ketterä toimimaan tulevaisuudessa yhä paremmin asiakkaiden parhaaksi. Emme pidä itsestäänselvyytenä hyviä asiakastyytyväisyysmittauksen tuloksia vaan haluamme aidosti ja avoimesti tehdä sen eteen töitä asiakasta ja ennen kaikkea tärkeintä sisäistä pääomaamme, henkilöstöä, kuunnellen.”

”Siteeraan mielelläni erästä amerikkalaista kenraalia, jonka mukaan ’johtajuus on yhdistelmä strategiaa ja luonnetta. Jos pitäisi valita vain yksi, unohda strategia.’ Tällä viittaan siihen, että strategiat muuttuvat, mutta ihmiset ovat ne, jotka tekevät tuloksen. Siksi johtamisessa on mielestäni tärkeä keskittyä tekijöihin ja heidän vahvuuksien hyödyntämiseen.”

Haastattelu on julkaistu POP Pankin vuosikertomuksessa 2023.

Paikallisuus vastuullisuustyön taustalla

POP Pankki -ryhmässä yritysvastuu pohjautuu osuustoiminnalliseen arvopohjaan, paikallisuuteen sekä liiketoiminnan pitkäjänteisyyteen. POP Pankki -ryhmän visiona on olla henkilökohtaisen ja digitaalisen palvelun yhdistävä, parhaan asiakastyytyväisyyden sekä nopean päätöksenteon pankki, joka on vakavarainen ja kasvaa kannattavasti markkinoita nopeammin. Arvojamme ovat asiakasläheisyys, nopeus, tuloksellisuus, vastuullisuus ja uudistuminen. 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä