Hyppää sisältöön

POP Pankki mukaan Välitä viljelijästä -verkostoon

Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan Välitä viljelijästä -projektin tavoitteena on tunnistaa viljelijöiden uupumus ja avuntarve ja ohjata heidät asiantuntija-avun piiriin. ”POP Pankit eri puolilla Suomea ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmin Välitä viljelijästä -projektin kanssa. Kokemuksemme yhteistyöstä ovat olleet hyvät ja halusimme syventää yhteistyömallia liittymällä kumppaniksi projektin sidosryhmäverkostoon”, toteaa POP Pankkeja edustavan POP Pankkikeskuksen liiketoimintajohtaja Nuutti Härmä.

”Kannattavan maanviljelyn mahdollistamisella vaikutetaan meidän kaikkien hyvinvoinnin turvaamiseen etenkin epävarmoina aikoina. Suomalaiset ovat tunnettuja sisustaan ja omien asioidensa huolehtimisesta, mutta yrittäjä on usein linkittäytynyt moneen muuhun toimijaan. Pilviä ei kannata kerryttää taivaalle, vaan omaa tilannetta on hyvä käydä läpi esimerkiksi pankin kanssa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mitä aiemmin asioihin reagoi, sitä enemmän on usein ratkaisuvaihtoehtoja. Välitä viljelijästä -verkostosta viljelijä saa monenlaista täsmäapua oman tilanteensa mukaan”, summaa Härmä.

Mela-POP-Pankki-vrs3
Kuvassa POP Pankin ja Melan yhteistyöstä sopineet Melan johtaja Päivi Wallin, POP Pankkikeskuksen Nuutti Härmä ja Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari.

POP Pankilla on reilut 70 konttoria ja palvelupistettä Helsingistä Rovaniemelle. Maa-, metsä- ja biotaloussektorit ovat POP Pankin keskeisiä asiakastoimialoja.

Avun tarve suurempi kuin koskaan

Melan toimitusjohtaja Päivi Huotarin mukaan verkostotyölle on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan. Maatalousyrittäjien tämänhetkinen jaksaminen näyttäytyy Melan suuntaan huolestuttavana ja yhteydenottojen määrä Välitä viljelijästä -projektiin on lisääntynyt. Moni yrittäjä miettiikin tällä hetkellä maatilansa tulevaisuutta ja toimeentulomahdollisuuksia.  

"Vuonna 2022 projektiin on tullut noin 370 uutta asiakasta, joista noin puolet on ollut maidontuottajia. Noin 70 POP Pankin konttorin ja palvelupisteen saaminen mukaan verkostoon välittämään viljelijästä varmistaa omalta osaltaan, että apua tarvitseva saa sitä ajoissa", kiittää Päivi Huotari.

Välitä viljelijästä -projekti toimii nyt koko maassa. Viimeisimpänä alueena projektin piiriin tuli Keski-Pohjanmaa elokuun puolivälissä.

Lisätietoja: Viestintä, POP Pankki

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä