Hyppää sisältöön

POP Pankki on mukana edunvalvontavaltuutuskampanjassa

Digi- ja väestötietoviraston tänään käynnistynyt Omissa käsissä -kampanja nostaa kymmenien organisaatioiden voimin esille merkityksellisen aiheen: edunvalvontavaltuutuksen.

Edunvalvontavaltuutus on tärkeä valtakirja, joka mahdollistaa itselleen luotetun henkilön hoitamaan esimerkiksi omaan talouteen tai terveyteen liittyviä asioita, jos itse menettää toimintakykynsä joko tilapäisesti tai pysyvästi.

Tiesitkö, että esimerkiksi puolisosi puolesta pankkiasiointiin tarvitaan aina edunvalvontavaltuutus? Me POP Pankilla olemme mukana tärkeässä kampanjassa ja asiantuntijamme vastaavat mielellään edunvalvontavaltuutusta koskeviin kysymyksiisi. Autamme tarvittaessa myös edunvalvontavaltuutuksen laatimisessa. Tutustu edunvalvontavaltuutuksen tietopakettiimme.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä