Hyppää sisältöön

POP Vakuutus juhlii pyöreitä ja haastaa toimialaansa edelleen

Toimitusjohtaja Marko Lindfors on ollut 10-vuotiaan POP Vakuutuksen palveluksessa yhtiön perustamisesta lähtien. Työ on hänen mukaansa edelleen kesken, koska kehittämispotentiaalia on paljon.

Yksi POP Vakuutuksen kantavista ajatuksista on se, että sen tarjoamat palvelut on tehty mahdollisimman helpoiksi asiakkaan suuntaan. Yhtiön palveluvalikoima kattaa kaikki arjen vakuuttamisen tarpeet aina omasta kodista erilaisiin ajoneuvoihin. Asiointi käy helposti netissä, mihin POP Vakuutus on panostanut heti alusta asti.

”Tunnistimme verkkokaupan kasvavan merkityksen ja meillä oli vahva näkemys siitä, mihin suuntaan maailma on menossa”, muistelee Marko Lindfors yhtiön alkuaikoja.

”Suomessa vakuutusmarkkinasta tapahtuu edelleen yllättävän vähän, noin 20 prosenttia, verkon kautta. Potentiaalia on kuitenkin paljon, sillä verkkokauppa jatkaa yleistymistään”.

Marko Lindfors iloitsee POP Vakuutuksen 10 vuotta kestäneestä taipaleesta
POP Vakuutuksen toimitusjohtaja Marko Lindfors on ollut mukana yhtiössä alusta lähtien

Asiakkaita POP Vakuutuksella on tänä päivänä reilut 180 000. Arviolta 75 prosenttia maksetuista vakuutusmaksuista palautuu asiakkaille. POP Vakuutuksen yleisin korvauslaji on auton hinaus ja sen keskikorvaus noin 280 euroa. Hinausauton apuun joudutaan turvautumaan yli 6000 kertaa vuodessa. Yhtiössä, missä numerot ovat kaiken toiminnan perusta, mitataan myös asiakastyytyväisyyttä. Mittauksen perusteella jopa 97 prosenttia asiakkaista suosittelisi POP Vakuutusta muille.

Alkujaan seitsemän henkilön POP Vakuutus työllistää nykyisin 120 henkilöä. Marko Lindfors kiittää henkilöstöään sitoutumisesta asiakkaiden palvelemiseen sekä POP Vakuutuksen kasvattamiseen edelleen.

”Olen kyllä ihan ääneen sanonut, että 100 miljoonan yhtiöksi kasvamme seuraavan 10 vuoden aikana. Haluan, että meillä on vakaa, tuottava ja ympärilleen hyvinvointia tuova yhtiö. Haluaisin nähdä, että meillä on motivoivaa tekemistä kaikille. Tehdään sellaisia juttuja, joissa ihmiset haluavat olla mukana ja saavat omaa kädenjälkeään näkyviin”.

POP Pankki onnittelee 10-vuotiasta POP Vakuutusta!

 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä