Kun valmistuminen ammattiin ei tarkoita valmista taloutta – raha-ajatuksia pätkätyöläisen arjesta

Valmistuminen uuteen ammattiin voi tuoda mukanaan helpotuksen, vaikka näinä taloudellisesti erikoisina aikoina harvalla on täydellistä varmuutta työnsä jatkumisesta. Itselleni ensihoitajan paperien saaminen alkuvuodesta ei tarkoita valmista taloutta tai lukkoon lyötyä työuraa, vaan jälleen uuden vaiheen alkua. Sellaista, jossa teen töitä useassa paikassa, tulot vaihtelevat ja arkea rakennetaan pala kerrallaan uudelleen.

Kun aloitin ensihoitajaopinnot elokuussa 2021, en olisi voinut kuvitellakaan valmistuvani näin haastavaan työtilanteeseen – tai siihen, että opiskeluaikana tutuksi tulleet pätkätyöt jatkuvat myös valmistumisen jälkeen. Koulun ohessa olen tehnyt töitä paitsi yrittäjänä, myös useaan otteeseen pätkätyöläisenä Helsingin kaupungilla, yksityisessä ambulanssissa, HUSilla sekä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Pisimmillään työsopimukseni ovat kestäneet vain joitain kuukausia. Jokainen työsopimus on kuitenkin tuntunut lottovoitolta. Samalla olen ollut aidosti kiitollinen siitä, että minulla on useampi ammatti, jota voin harjoittaa.

Se, etteivät kaikki munat ole samassa korissa, onkin ollut yksi tärkeimmistä rahaopeistani. Yrittäjyys, useampi työnantaja, erilaiset työvuorot ja vaihtelevat roolit tuovat arkeen joustavuutta ja turvaa. Kun yhdessä pestissä on hiljaisempaa, toisessa voi olla enemmän keikkaa tarjolla. Samalla näin hajanaisen työpaletin pyörittäminen on välillä myös raskasta.

Arkeni pätkätyöläisenä ja yrittäjänä onkin kaikkea muuta kuin tasaista. On ollut kuukausia, jolloin töitä on ollut paljon ja tuloja enemmän, ja kuukausia, jolloin kalenteri on ammottanut tyhjyyttään. Tällaisessa tilanteessa puskurirahasto olisikin ollut todellinen pelastus. Nyt, kun olen pystynyt taas pienin askelin aloittamaan sen rakentamisen, sen merkitys on kirkastunut entisestään. Puskuri antaa mahdollisuuden sanoa joskus myös ei työvuorolle, ottaa aikaa lepoon tai selvitä vähätöisestä jaksosta ilman paniikkia. Eikä puskurin edes tarvitse olla suuri, tärkeintä on, että se on olemassa.

Kokemuksen kautta olen oppinut myös sen, että työmäärän säätely on tavallaan talouspäätös. En halua enää painaa kohtuuttomia työputkia, vaan arvostan palautumista ja jaksamista yhä enemmän. Välillä taloudellisesti järkevin ratkaisu voikin olla tehdä vähemmän, jotta jaksaa pidemmällä aikavälillä. Omassa työtilanteessani jaksaminen on kaiken perusta.

Olin hiljattain syntymäpäiväjuhlissa, ja samassa pöydässä kanssani istuneet IT-konsultti, kirjastovirkailija ja Kelan korvauskäsittelijä kertoivat olevansa vakituisessa työsuhteessa ja onnellisia ”eläkevirassaan”. Kerroin itse, että tämänhetkistä työsopimustani on jäljellä vielä jopa 20 viikkoa – ja että olen siitä erittäin tyytyväinen. Jokainen heistä totesi, että olla tilanteessani olisi pahinta, mitä he saattavat kuvitella. Ymmärrän, että pätkätyöläisyys kauhistuttaa. Mutta ainakin tällä hetkellä se on tapani elää ja tehdä työtä, ei vaihe, jota pitäisi hävetä tai perustella. Se vaatii ennakointia, joustavuutta ja sen hyväksymistä, että kaikkea ei voi tietää etukäteen. Pätkätyöläisen elämässä harva asia on kiveen hakattu. 

Kun nyt alkuvuodesta valmistun, minulla ei ole tiedossa pitkää työsopimusta eikä valmista taloutta. Mutta minulla on rahasuunnitelma, budjetti, pienenpieni puskuri, useampi tulonlähde ja ennen kaikkea tunne siitä, että pärjään. Se riittää siihen, että voin tuntea eläväni hyvää elämää jo nyt – enkä vasta sitten, kun raha-asiat ovat mahdollisesti kuten ennen opintojen aloittamista. Taloudellinen hyvinvointi syntyy osittain myös siitä, että luotan kykyyni selviytyä, sopeutua ja rakentaa uudelleen. Se ei ole täydellistä varmuutta, vaan luottamusta siihen, että pärjään myös epävarmuudessa.