Kun pitkään elää päivä, viikko ja kuukausi kerrallaan selviytymismoodissa, taloudesta tulee helposti vihollinen. Oma asennemuutokseni alkoi vasta, kun uskalsin katsoa rahaa kohti – ja aloin tehdä pieniä asioita toistuvasti.
Neljä vuotta opintoja, yli vuosi palkattomia työharjoitteluja sairaalassa ja ambulanssissa, keikkatöitä, opintolainaa, yrittäjyyttä, luottokorttivelkaa ja jatkuvaa tasapainoilua. Kun elämä pyörii päivästä toiseen rahan ja sen puutteen ympärillä, huomasin, että taloudesta tulee helposti asia, jota välttelin ja aloin pelätä.
Vaikka ensihoitajaksi valmistuminen on yhden tentin päässä, on matka kohti parempaa jo alkanut. Viime viikkojen ajan minulla on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ollut tunne siitä, että en ole enää vain selviämässä tästä. Olen rakentamassa uutta alkua ja matkalla kohti muutosta.
Talouteni onkin enemmän hallinnassa kuin viimeiseen pariin vuoteen, vaikka tiptop se ei todellakaan vielä ole. Muutos ei alkanut pelkästään tulojen kasvusta tai säännöllisemmistä tuloista sairaanhoitajan sijaisuuden muodossa, vaan siitä, että katsoin rahaa kohti enkä siitä pois päin.
Aloitin simppelisti: istuin rauhassa alas ja kävin läpi tilini. Katsoin rehellisesti, mihin rahani menevät. Suoratoistopalveluista, niiden näennäisen pienistä kuukausimaksuista sekä joukkoliikenteen kertamaksuista ja suklaapatukoista työpaikan herkkukiskalla voi kertyä kuukausittain merkittäviäkin summia. Kun aloin karsia niistä, rahaa ei ilmestynyt kuin taikaiskusta lisää, mutta oloni keveni välittömästi.
Budjetointi ja suunnittelu on myös muuttunut minulle arjen rutiiniksi. Joka sunnuntai tarkistan, mitä tulevalla viikolla täytyy rahan kanssa tehdä. Mitä tulee maksaa, mitä tuloja on saapumassa ja mihin minun pitää varautua. Viikoittainen rahacheck on pieni, mutta ratkaiseva, arkeani parantava hetki. Kun tiedän missä mennään, raha ei pyöri mielessäni koko ajan. Ja vaikka rahat eivät täysin vielä riittäisikään, tieto ei tällä kertaa lisää tuskaa, vaan se lisää hallinnan tunnetta omasta arjesta.
Säästämisenkin olen aloittanut neljän vuoden jälkeen pienesti siirtämällä sijoitustilille kympin pari aina, kun jokin palkka tulee tililleni. Vaikka sekin on vielä pientä, tukee se koko prosessia, jossa rakennan tulevaisuuttani. Velatkin näyttävät erilaisilta, kun katson niitä rauhassa. Opintolaina ei ole epäonnistuminen, vaan osa tätä oppimatkaa. Sen vähenemisen aika koittaa vielä, mutta ei juuri nyt.
Taloudellinen hyvinvointi ei synny yhdessä yössä eikä edes kuukaudessa. Se on kuin oma hyvinvointi – tarvitaan pieniä, säännöllisiä tekoja – pitkäjänteisesti. Se syntyy siitä, että tiedän, mitä tileilläni tapahtuu, irtisanon turhat palvelut, säästän vähän, teen viikoittaisen rahacheckin – ja jatkan tätä silloinkin, kun enempään ei vielä ole mahdollisuutta. Silti tunne on vaihtunut selviytymisestä rakentamiseen, ja se jo on tulevaisuudelle hyvä pohja.
Jenny Belitz Henriksson
Jenny Belitz Henriksson on 40+-vuotias ihan kohta valmis ensihoitaja AMK, toimittaja, liikunnanohjaaja ja luennoija. Jenny asuu Helsingissä kantakaupungissa, vuoroviikoin 14-vuotias tytär ja 3-vuotias vesikoira seuranaan.
Jenny harrastaa kestävyysjuoksua, rakastaa Alppeja, pitää ystävällisistä ihmisistä, haluaa tehdä jotain hyödyllistä yhteiskuntamme hyväksi ja uskoo unelmien tavoittelun olevan kaiken työn arvoista.
