Oma koti on monelle elämän kallein hankinta ja sijoitus. Siksi on järkevää suojata se kunnolla. Kotivakuutus auttaa, kun kodissa tapahtuu odottamaton vahinko joko tavaroille tai rakennukselle.
Maatalousyrittäjät ovat tunnollisia ja luotettavia pankin asiakkaita, joskus jopa oman jaksamisensa kustannuksella, tietää POP Pankki Lammin rahoitusasiantuntija, yritys- ja maatalousasiakkaista vastaava Eila Tamminen. Välitä viljelijästä -projekti auttaa yrittäjiä, joiden jaksaminen on koetuksella. POP Pankki on yksi projektin yhteistyökumppaneista.
Testamentilla voi määrätä, miten omaisuus jaetaan kuoleman jälkeen. Testamentin voi tehdä kuka tahansa täysi-ikäinen tai 15–18-vuotias, joka on ansainnut varansa omalla työllään. POP Pankin asiantuntija kertoo, mistä syistä testamentti kannattaa laatia.
Some-kyselymme ja etäTET-viikolla nuorille tekemämme kyselyn mukaan moni on auttanut läheistä tai ystävää digiasioissa. Digiopastaminen onkin tärkeä kansalaistaito ja täydentää pankkien, vakuutusyhtiöiden sekä muun muassa kaupunkien, kirjastojen ja yhdistysten tarjoamaa digineuvontaa. Erityisesti pankkiasiointiin liittyvässä opastamisessa on hyvä ottaa huomioon nämä asiat:
Mitä on saavutettavuus digitaalisissa palveluissa? Kuka siitä hyötyy? Ja miten sitä kehitetään? Tätä kaikkea kysyimme POP Pankin käyttäjäkokemus- ja käyttöliittymäsuunnittelusta vastaavalta Heli Turuselta.
POP Pankki osallistui syksyllä 2022 Aalto-yliopiston Societal Design Project -kurssille yhtenä case-organisaationa. Opiskelijat Maria Oehlandt, Sanni Lares, Rahim Ahsanullah, Matias Kuoppala ja Ilari Kuoppala saivat tutustuttavakseen digitaalisen asuntolainatuotteen, POP Lainalupauksen sekä haasteen selvittää, millaista palvelua nuori ensiasunnon ostaja toivoo ostopäätöksensä tueksi.
Vähäkyröstä kotoisin oleva Jenni Valtari perusti merinovaatebrändin ilman vaatealan koulutusta. Yrittäjän alkutaival oli täynnä asioiden selvittelyä, mutta onneksi pankkiasioita ei tarvinnut stressata lapsuudesta tutun POP Pankin auttaessa.
Näkymät uudesta ajasta saivat Mika Aaltolan lähtemään opiskelemaan Yhdysvaltoihin 1980-luvulla. Nyt hän on suomalaisille mediasta tuttu asiantuntija Ulkopoliittisen instituutin johtajana. Sodan sanoittaminen ei ole helppo tehtävä, mutta Aaltola tuntee siihen kutsumusta.
Hotelli Puustelli Nivala tarjoilee lounasta iltaan saakka asiakkaiden toiveesta. Ensi vuonna pubin oheen on tarkoitus avautua oma pientislaamo ginin maisteluineen.
Kun asunto hankitaan kumppanin kanssa, on luonnollista, että päätökset tehdään yhdessä. Vaan mitä, jos toinen ei onnettomuuden tai jonkun muun syyn vuoksi pysty itse tekemään päätöksiä? Avio-oikeus tai tilinkäyttöoikeudet eivät mahdollista kaikkien asioiden hoitamista toisen puolesta, vaan osa kuuluu edunvalvonnan piiriin. POP Pankki Kurikan lakiasiainjohtaja Aleksi Forsström kohtaa työssään vuosittain kymmeniä tilanteita, missä pariskunnista toinen puoliso ei ole hetkellisesti tai pysyvästi kykenevä päättämään asioista lain edellyttämällä tavalla.