Hyppää sisältöön

POP Pankki on Suomen paras pankki – mikä tekee pankista parhaan?

POP Pankilla on Suomen tyytyväisimmät henkilö- ja yritysasiakkaat pankkitoimialalla. Millainen on Suomen paras pankki?

Henkilöasiakkaat ovat pankkitoimialalla tyytyväisimpiä POP Pankkiin jo kymmenettä kertaa EPSI Rating -tutkimuksen mukaan – vastaavaan suoritukseen ei ole yltänyt mikään muu pankki tai rahoitusalan yritys. Osallistuimme myös ensi kertaa yrityspuolen asiakastyytyväisyystutkimukseen, jossa sijoituimme myös ensimmäiselle sijalle. Tutkimuksen mukaan sekä henkilö- että yritysasiakkaamme arvioivat palvelumme ja tuotteidemme laadun, vastineen rahalle, odotuksiin vastaamisen ja imagomme huipputasolle. Tästä on hyvä jatkaa työtämme erinomaisen asiakaskokemuksen, palvelun ja tuotteiden eteen!

Parhaasta pankista henkilökohtaista ja sujuvaa palvelua

Mikä sitten tekee pankista parhaan? Tutkimuksen mukaan asiakastyytyväisyyteen vaikutti merkittävästi läheinen asiakassuhde ja sujuva palvelu. Erityisesti, jos asiakkaalla oli oma yhteyshenkilö pankissa, se nosti tyytyväisyyttä muihin asiakkaisiin nähden. POP Pankissakin on mahdollista asioida tutun palveluneuvojan kanssa, ja tästä olemmekin saaneet kiitosta.

Palvelun sujuvuuden osalta asiakkaat odottavat erityisesti toimivia digitaalisia palveluita. Mobiilipankin suosio kasvaa, ja asiakkaamme ovat tutkimuksen mukaan hyvin tyytyväisiä POP Mobiilin. POP Mobiiliakin rikastamme jatkuvasti uusilla ominaisuuksilla, jotta asiakkaidemme pankkiasiointi helpottuisi entisestään. EPSI Ratingin mukaan digitaaliset alustamme koetaan myös turvallisiksi.

Asiakaspalvelussamme ja arjen asioinnissa meille onkin tärkeää luotettavuus, selkeys ja turvallisuus. Ajattelemme, että pankkiasioinnin kuuluu olla kiinni elämässä. Neuvomme ja autamme asiakkaitamme niin pienten kuin suurten kysymysten edessä, joskus pääsemme todistamaan elämän mullistuksia jopa useammassa sukupolvessa.

Näin asiakkaamme ovat sanoittaneet kokemuksiaan siitä, mikä palvelustamme tekee parhaan:

”Aina mukavaa ja asiantuntevaa palvelua. Ihmisiä kohdellaan ihmisinä eikä numeroina näytöllä.”

"Pankkiin on hyvä mennä, kun siellä ei olla liian virallisia ja virkailijat ovat ystävällisiä ja avuliaita. Kyllä pienempi pankki on kodikas.”

”Ihmisläheistä palvelua – on todella arvokasta nykymaailmassa, että asiakaspalvelijalla on nimi ja kasvot."

Suurkiitos ihanille asiakkaillemme luottamuksesta sekä mahtaville poppilaisille, jotka ovat tehneet huipputyötä asiakkaidemme arjen helpottamiseksi!

Suomen paras pankki 2021* Epsi Rating -tutkimus

Tutustu tarkemmin EPSI rating 2021 -tutkimuksen yhteenvetoon

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä