Hyppää sisältöön

Pankilta tukea unelmien tavoittelussa: ”Seuraavaksi haaveilen omakotitalosta järven rannalla”

Jyväskyläläinen Camilla Kirsilä on ollut POP Pankki Jämijärven asiakas koko elämänsä. Palveluneuvoja Pirjo Kerola on iloinnut, kun Kirsilä on saavuttanut unelmiaan SM-kullasta omaan asuntoon.

POP_0321_luottamuksella_camillapirjo_2000X800
Camilla Kirsilä on vaihtanut pesäpallomailan rumpukapuloihin. Pirjo Kerola iloitsee saadessaan seurata hänen elämäänsä ja uraansa POP Pankin palveluneuvojana.

Kirsilä: ”Vanhempani ovat Jämijärven POP Pankin asiak­kaita, joten minullakin on ollut siellä tili jo pienestä pitäen. Olin joskus mukana konttorilla ja muistan, että parasta siellä oli leikkinurkkaus, jossa sai piirtää. Muistoihin ovat jääneet myös pankista saadut POP-tarrat ja säästöpapukaija.”

Kerola: ”Tunnen Camillan ja hänen vanhempansa pitkältä ajalta, sillä olen paikallisia ja ollut Jämijärven POP Pankissa töissä 38 vuotta. Muistan, että Camilla oli jo pienenä aktiivinen pesäpalloharrastaja.”

Kirsilä: ”Teen kaiken aina täysillä, joten lopulta urheiluharrastus johti siihen, että pelasin pesäpalloa puoli­ammattilaisena vuoteen 2020 saakka ja voitin kolme Suomen mestaruutta Jyväskylän Kirittärissä. Junnuvuosina POP Pankki sponsoroi kisoja lahjoittamalla niihin tuotepalkintoja. Se oli tosi kiva juttu.”

Kerola: ”On ollut hienoa seurata, mihin Camillan pesä­palloura on johtanut.

Ammattilaisen neuvoja ja mukavaa rupattelua

Kirsilä: ”Kun muutin Jyväskylään opiskelemaan kuntoutusohjaamista vuonna 2014, halusin pysyä Jämijärven POP Pankin asiakkaana. Siellä minut otetaan lämpimästi vastaan. Pirjolta uskaltaa kysyä tyhmiäkin kysymyksiä. Voin luottaa siihen, että ammattilainen osaa aina neuvoa. Alkuun on aina mukava rupatella niitä näitä.”

Kerola: ”Todella monet nuoret, jotka muuttavat muualle opiskelemaan, säilyttävät pankkiasiakkuuden meillä. Pankkiasioita varten ei tarvitse tulla konttorille vaan ne voi hoitaa mobiilisovelluksessa tai verkossa. Toki toivotamme kaikki aina tervetulleiksi paikan päällekin. Camillakin kävi täällä vähän aikaa sitten.”

Kirsilä: ”Olin käymässä vanhemmillani ja samalla reissulla piipahdin myös pankissa päivittämässä säästämisen suunnitelmani. Tykkään hoitaa isommat pankkiasiat kasvokkain konttorilla, koska yleensä niihin liittyy paljon kysymyksiä. Muuten käytän paljon POP Pankin mobiilisovellusta esimerkiksi rahastojeni seuraamiseen. Sovelluksen kautta voin myös laittaa Pirjolle viestiä ja toki voi aina soittaakin.”

Kerola: ”Asiakkaillamme on palveluneuvojien suorat numerot, joten heidän ei tarvitse odotella vaihteessa. Palvelu on henkilökohtaista, koska olemme pieni pankki. Jos en satu olemaan töissä, kollegani voi hoitaa asian, tai voin soittaa asiakkaalle seuraavana päivänä, jos hän haluaa asioida minun kanssani.”

POP_0321_luottamuksella_camilla2_2000X800

Pesäpalloilijasta rumpaliksi – huipulta toiselle

Kirsilä: ”Asiat hoituvat hienosti myös etänä. Kolme vuotta sitten minulla oli pesäpallokiireitä, ja hoidimme samalla asuntolainaneuvotteluja pääasiassa puhelimitse. Minulle oli tärkeää, että sain tutulta palveluneuvojalta neuvoa siihen, minkä kokoinen asuntolaina minun on mahdollista ja järkevää ottaa. Se on iso päätös, joka sitoo monta vuotta. Ostin lopulta noin 40-neliöisen yksiön Jyväskylästä. Oli hieno tunne, kun sai oman asunnon avaimet käteen. Seuraavaksi haaveilen omakotitalosta mielellään järven rannalla. Se olisi luksusta. Olen aina tavoitellut unelmiani. Kun lopetin pesäpallourani, päätin keskittyä toiseen lapsuuden harrastukseeni eli rumpujen soittamiseen. Nyt olen jyväs­kyläläisen Pojun eli Pasi Heinosen rumpali. Pojun tunnetuin biisi on vuonna 2011 julkaistu Poika saunoo. Nyt viikot menevät palkkatöissä ja viikonloput keikkaillessa.”

Kerola: ”On ollut mahtavaa seurata vierestä Camillan unelmien toteutumista. Omassa työssäni on parasta, kun voin auttaa asiakkaita saavuttamaan omia unelmiaan, vaikkapa auttaa heitä säästämään niin, että he voivat joskus ostaa oman kodin.”

Camilla Kirsilä & POP Pankki – sama pankki lapsesta saakka

  • Camilla Kirsilä, 30, on jyväs­kyläläinen entinen SM-tason pesä­palloilija, erityiskoulun ohjaaja ja rumpali. Hän on ollut POP Pankin asiakas koko elämänsä.
  • Kirsilä on kotoisin Jämijärven naapuri­kunnasta Ikaalisista. Hän on pysynyt POP Pankki Jämijärven asiakkaana, vaikka muutti jo vuosia sitten uudelle paikkakunnalle opintojen perässä.
  • Pirjo Kerola on ollut Kirsilän palveluneuvoja alusta asti.

Teksti: Elina Vironen Kuvat: Anniina Mannila ja Hanna-Kaisa Hämäläinen
Artikkeli on alunperin julkaistu POP Koivunlehden numerossa 3/2021.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä