Hyppää sisältöön
Varoitus: Rikolliset kalastelevat tietoja viesteillä ja puheluilla

Blogi

  • Aina kannattaa säästää

    Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa lapselle tai lapsenlapselle säästämistä. Pankki auttaa sopivan säästö- tai sijoitustavan valinnassa, kertoo palveluneuvoja Pirjo Kaappola Lapuan Osuuspankista.

  • Työstä saa olla ylpeä

    Pöytyäläisellä Myssyfarmilla yhdistyvät suomalainen luomuviljely ja kansainvälinen ekodesign. Oman kylän mummojen neulomat myssyt ovat vallanneet jo Pariisin ja Berliinin sekä Tokion ja Soulin.

  • POP Perusturva kantoi sairausloman yli

    Lokakuisena aamuna Annukka Laine juoksi tapansa mukaan töihin kiiruhtaessaan kotitalonsa portaat alas. Viimeisellä rappusella jalka lipesi, polvesta kuului rusahdus ja kova kipu väreili läpi kehon. Polvi oli murskana.

  • Lähimaksaminen on turvallista ja kätevää niin arjessa kuin lomalla

    Lähimaksaminen puhututtaa ja mietityttää. Voit turvallisesti ottaa lähimaksukorttisi lomalle mukaan ja käyttää sitä samalla tavalla kun arjessakin. Lähimaksaminen toimii myös ulkomailla kuten kotimaassakin, joten kokeile rohkeasti lähimaksamista myös ulkomailla.

  • Robinilla on unelmien kesä edessä

    Robin Packalén rakastaa vauhtia. Mitä hurjempi laite, sitä siistimpää. Päivä tivolissa pikkusiskon kanssa jää pop-tähdelle juuri nyt vain unelmaksi, mutta moni muu haave on jo tullut todeksi.

  • Kesä tulee, oletko valmis? Matkakumppanina maksukortti

    Käykö tiesi tänä vuonna rantalomalle Kreikkaan tai Espanjaan, automatkalle Keski-Eurooppaan vai kenties kaukomatkalle? Vai lomailetko kotimaassa? Kesälomakauden kynnyksellä on hyvä hetki palauttaa mieliin, kuinka kätevä matkakumppani maksukorttisi oikein on.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä